Aikoina jolloin uusia, toinen toistaan älykkäämpiä vempaimia ilmestyy rutiininomaisesti kauppojen hyllyille ja uusia sovelluksia ja verkkopalveluita kommentoidaan tavallisten ihmisten kahvipöytäkeskusteluissa, on hyvä pohtia niitä lainalaisuuksia, jotka teknologista kehitystä ohjaavat.
Mihin suuntaan maailma on menossa? Uuden teknologian trendejä ja kulutusta voi ymmärtää muutaman varsin yksinkertaisen periaatteen pohjalta.
Lisää rentoutumista, vähemmän rutiineja
Jokaisen pätevän analyysin peruskivenä on vallitsevan tilanteen tunnistaminen. Länsimaissa yhteiskunnan tahti on viimeisten vuosikymmenten ajan kiihtynyt. Kiire on monessa mielessä yhteiskunnan vallitseva voima.
Meille kaikille on varmasti tuttua arjen kiireen keskellä syntyvä tarve rentoutua ja siirtyä hetkeksi toiseen tunnetilaan. Toisaalta kiirettä pyritään poistamaan toimintaa tehostamalla, mikä näkyy erityisesti työelämässä.
Uudet tuotteet ja palvelut voidaankin jakaa niiden käyttöidean perusteella kahteen kategoriaan: (1) elämykselliseen, viihdyttävään ja rentouttavaan teknologiaan sekä (2) automatisoivaan ja rutiineja korvaavaan teknologiaan. Kategoriat eivät toki ole poissulkevia; toimintoja tehostava palvelu tai tuote voi olla myös elämyksellinen ja päinvastoin.
Ensimmäistä kategoriaa kuvaa hyvin älypuhelimeen päivän piristykseksi ladattu peli tai musiikkipalvelu. Jälkimmäistä taas työpaikalla käyttöönotettu toiminnanohjausjärjestelmä, jonka tarkoituksena on tehostaa yrityksen toimintaprosesseja.
Sekä rentoutumisen että tehokkuuden ihanteet vaikuttavat yhdessä myös siihen, että teknologiaa pitää pystyä käyttämään missä tahansa ja koska tahansa.
Hauskaa, kätevää ja helppokäyttöistä
Palveluiden ja laitteiden kehitystä ohjaava lainalaisuus on myös se, että niistä tulee (tai ainakin pyritään tekemään) jatkuvasti käytettävyydeltään ja suunnittelultaan helppokäyttöisempiä mutta samalla teknisesti sofistikoidumpia.
Tällainen uusi teknologia sulautuu yhä syvemmin osaksi arkea. Ihmisten elämän osaksi kiinnittäytymistä edistävät entisestään muun muassa kehittyvät ominaisuudet kuten kasvojen- ja äänentunnistus- ja paikannusteknologiat.
Helppokäyttöiset laitteet tarjoavat elämään hyötyä ja hupia, mikä tekee niistä houkuttelevia ja hauskoja käyttää. Helposti omaksuttavasta teknologiasta tulee ikään kuin peliä ja leikkiä. ”Hauskemmiksi” ja kätevämmiksi koetut palvelut ja laitteet valtaavat väistämättä alaa kilpailijoilta.
Aktiiviset käyttäjät
Matala käyttökynnys, hauskuus ja teknologian jatkuva läsnäolo ihmisten elämässä vahvistavat kulttuuria, jossa käyttäjät tuottavat jatkuvasti aktiivisesti sisältöä palveluihin.
Tämä näkyy jo sosiaalisessa mediassa ja erityisesti Facebookissa, jonne sadat miljoonat ihmiset kirjoittavat, lataavat ja linkittävät vapaaehtoisesti kiinnostavaa sisältöä joka päivä. Ilman tätä käyttäjien ilmaiseksi tuottamaa sisältöä Facebook ei kiinnostaisi ihmisiä.
Uusi teknologia mahdollistaa ihmisille uudenlaisen verkostoitumisen heille tärkeiden asioiden ympärille. Tärkeäksi nousevaksi ihmisten itsensä merkityksellisiksi kokemat asiat joita he teknologian avulla edistävät, kannustavat ja ”fanittavat”.
Yhteisöllisyyttä yksilön ehdoilla
Uuden teknologiaympäristön keskellä luovii käyttäjä, joka on samaan aikaan omaa yksilöllisyyttään korostava ja yhdessä toisten kanssa toimiva. Hän valitsee kiinnostuksenkohteensa itsenäisesti, mutta edistää ja fanittaa niitä yhdessä muiden kanssa.
Aktiivinen käyttäjä ei sopeudu medioiden tai yhteiskunnan yhtenäiseen rytmiin vaan odottaa teknologioiden soveltuvan hänen omaan rytmiinsä.
Ihmisten elämä ei suinkaan vanhanaikaisesti ajateltuna ”siirry nettiin”, vaan uusi teknologia sulautuu niin täydellisesti osaksi ihmisten elämää että sitä ei ajatella muusta elämästä irrallisena.
Maailmalla on jo huomattu, että sosiaalisen median yleistyminen ei ole vähentänyt ihmisten tarvetta kasvokkain tapahtuvalle kanssakäymiselle. Sosiaalisesta mediasta on pikemminkin tullut monille yhteisöille ja yrityksille tapahtumaportaali, jonka kautta tavataan ihmisiä, sovitaan tapaamisista ja kommentoidaan niitä.
Yhteiskunta murroksessa
Edellä kuvatut trendit tulevat vahvistumaan kun digitaalisella aikakaudella kasvaneet sukupolvet vanhenevat ja uusi teknologia entisestään kehittyy ja sulautuu elinympäristön osaksi. Mitä tämä merkitsee tulevaisuuden yhteiskunnan kannalta?
Uudessa mediaympäristössä kasvaneilla sukupolvilla on aikaisemmasta poikkeavia oletuksia ja toimintatapoja. Tutkimusten mukaan monille nuorille tärkeitä arvoja ovat läpinäkyvyys, avoimuus, yksilöllisyys, merkityksellisten asioiden yhdessä tekeminen ja tukeminen – sekä tästä syntyvä hauskuus.
Yritysten ja esimerkiksi poliittisten järjestöjen joukosta uusia sukupolvia liikuttavat vahvimmin sellaiset toimijat, jotka sisäistävät nämä asiat.
