Uusimmat kirjoitukset

Tietoturvan huolenaiheet vuonna 2012



Vuoden 2011 uutena mediailmiönä olivat maailmaa kohauttaneet suuret tietoturvahyökkäykset. Entistä ammattimaisemmin toimivat ryhmät iskivät tunnettuja suuryhtiöitä ja organisaatioita kuten Sonya, CIA:ta ja Yhdysvaltain senaattia vastaan. Poliittisesti motivoituneet haktivistiryhmät kuten Anonymous ja LulzSec ajoivat omia tavoitteitaan ja kamppailivat suuren yleisön huomiosta.

Verkkomurtojen motiivina ovat olleet taloudellinen hyöty, poliittiset syyt, huomiontavoittelu - tai puhtaasti jonkin pointin todistaminen muille. Samaan aikaan rikollisliigat kalastelivat tavallisilta kuluttajilta entistä aktiivisemmin verkkopankkitunnuksia tai luottokorttitietoja.

Vuosi 2012 on kohta puolivälissä. Mitkä ovat tämän vuoden huolenaiheita tietoturvan kannalta?

 

Mobiili-iskut nousevana trendinä

Useat tietoturvatalot ovat osoittaneet, että tämän vuoden aikana hyökkäykset ovat saaneet kehittyneiden työkalujen kuten Blackhole kitin myötä entistä hienostuneempia muotoja. Samaan aikaan monet hyökkäykset ovat kuitenkin jääneet edellisvuotta vähemmälle mediahuomiolle.

Tietoturvahyökkäykset ovat ulottuneet uusille alustoille ja laitteille, erityisesti kohteena ovat olleet älypuhelimet ja muut mobiililaitteet. Mobiilaitteiden tietoturva onkin nousemassa vuoden puhutuimmaksi tietoturvakysymykseksi. Älypuhelimet ovat, kuten kaikki tietävät, pieniä tietokoneita, jotka ovat aivan yhtä alttiita tietoturvariskeille kuin tavallisetkin PC:t.

Pöytäkoneet ovat toki edelleen verkkorikollisten pääasiallinen kohde, mutta tämäkin tilanne on muuttumassa mobiililaitteiden yleistymisen myötä.

Virustorjuntayhtiö McAfeen mukaan mobiiliaitteiden haittaohjelmien määrä kasvoi 600 prosenttia vuosina 2010-2011. Kasvu on jatkunut tämän vuoden aikana. Älypuhelinten ja tablettien määrän jatkuva kasvu on jo herättänyt monissa yrityksissä huolia tietoturvasta. Taloon tuodaan monenlaisia uusia mobiililaitteita, jotka pitää kytkeä yrityksen verkkoon vaikka niiden tietoturvan tasosta ei ole varmuutta.

 

Kiristystä ja Android-viruksia

Nousevana rikostyppinä on erityisesti mobiililaitteille suunnattu ransomware, jolla avulla järjestelmä kaapataan ja sen vapauttamisesta vaaditaan lunnaita. Lisäksi pitkään on puhuttu Androidille suunniteltujen virusten kasvusta, jotka levivät erityisesti sosiaalisessa mediassa kuten Facebookissa ja Twitterissä levitettyjen linkkien välityksellä.

Jo vuonna 2011 Androd-käyttäjät kohtasivat hyökkäyksiä, jotka käyttivät hyväkseen salausta, tietoturva-aukkoja ja botnettejä. Nyt näyttäisi siltä, että muuntautuvat polymorfiset haittaohjelmat ovat myös löytämässä tiensä Android-puhelimiin. Aikaisemmin polymorfisia haittaohjelmia on esiintynyt lähinnä Windows-puhelimissa, mutta nyt myös Android-laitteet ovat saamassa osansa vitsauksesta.

 

Pilvellä on tietoturvan suhteen kaksi puolta

Mobiililaitteiden lisäksi myös pilvipalvelut ovat vuonna 2012 ajankohtaisia tietoturvasta puhuttaessa. Pilvipalvelut ovat olleet vallankumous tavassa, jolla käytämme ohjelmistoja. Ne ovat helpottaneet myös tietoturvan hallintaa keskittämällä vastuun käyttäjiltä ylläpitäjälle.

Samaan aikaan on kuitenkin syntynyt uusia ongelmia tietoturvan ja yksityisyydensuojan kanssa. Käyttäjätietojen hallinnointi pilvessä saattaa pahimmillaan olla erittäin riskialtista. Esimerkiksi kertakirjautuminen SaaS-palveluun on haaste erityisesti suurimmille yrityksille, joilla on satoja erillisiä osastoja.

Myös valtioiden ja teollisuuden hallinnolliset erilaiset, aikaisempaa monimutkaisemmat ala- tai sovelluskohtaiset tietoturvaohjeistukset lisäävät lisäävät henkilöstö- ja järjestelmäkustannuksia. Tietoturvan hallinnointi ja uhkien luokittelu tulee varmasti aiheuttamaan lisää päänsärkyä erityisesti suurille organisaatioille.

Perinteiset ja perustavanlaatuiset tietoturvaongelmat eivät ole nekään kadonneet minnekään. Kuten aikaisemmin totesimme, suomalaisten verkkopalveluiden salasanat ovat edelleen huonolla tolalla.

 

Miten toimia?

Kehityksen suunta alkaa siis olla selvillä. Tietoturvaan liittyy vakavia uhkia, joita ei voi kukaan tietoyhteiskunnassa toimiva kuluttaja tai organisaatio sivuuttaa olankohautuksella. Kun yhä useammat liiketoimintaprosessit muuttuvat sähköisiksi, tietoturvan merkitys kasvaa aivan uudelle tasolle.

Mitä tavallinen yritys voi asialle tehdä? Pysyä tarkkana, suojautua asianmukaisesti ulkopuolisilta uhilta ja seurata tilannetta. Ja varmistaa, että yrityksen käyttämien verkkopohjaisten järjestelmien kehittäjät ovat tietoturvan suhteen ajantasalla.

Ei kommentteja.

Lue ja kommentoi »

Quo vadis, teknologia?

Aikoina jolloin uusia, toinen toistaan älykkäämpiä vempaimia ilmestyy rutiininomaisesti kauppojen hyllyille ja uusia sovelluksia ja verkkopalveluita kommentoidaan tavallisten ihmisten kahvipöytäkeskusteluissa, on hyvä pohtia niitä lainalaisuuksia, jotka teknologista kehitystä ohjaavat.

Mihin suuntaan maailma on menossa? Uuden teknologian trendejä ja kulutusta voi ymmärtää muutaman varsin yksinkertaisen periaatteen pohjalta.

 

Lisää rentoutumista, vähemmän rutiineja

Jokaisen pätevän analyysin peruskivenä on vallitsevan tilanteen tunnistaminen. Länsimaissa yhteiskunnan tahti on viimeisten vuosikymmenten ajan kiihtynyt. Kiire on monessa mielessä yhteiskunnan vallitseva voima.

Meille kaikille on varmasti tuttua arjen kiireen keskellä syntyvä tarve rentoutua ja siirtyä hetkeksi toiseen tunnetilaan. Toisaalta kiirettä pyritään poistamaan toimintaa tehostamalla, mikä näkyy erityisesti työelämässä.

Uudet tuotteet ja palvelut voidaankin jakaa niiden käyttöidean perusteella kahteen kategoriaan: (1) elämykselliseen, viihdyttävään ja rentouttavaan teknologiaan sekä (2) automatisoivaan ja rutiineja korvaavaan teknologiaan. Kategoriat eivät toki ole poissulkevia; toimintoja tehostava palvelu tai tuote voi olla myös elämyksellinen ja päinvastoin.

Ensimmäistä kategoriaa kuvaa hyvin älypuhelimeen päivän piristykseksi ladattu peli tai musiikkipalvelu. Jälkimmäistä taas työpaikalla käyttöönotettu toiminnanohjausjärjestelmä, jonka tarkoituksena on tehostaa yrityksen toimintaprosesseja.

Sekä rentoutumisen että tehokkuuden ihanteet vaikuttavat yhdessä myös siihen, että teknologiaa pitää pystyä käyttämään missä tahansa ja koska tahansa.

 

Hauskaa, kätevää ja helppokäyttöistä

Palveluiden ja laitteiden kehitystä ohjaava lainalaisuus on myös se, että niistä tulee (tai ainakin pyritään tekemään) jatkuvasti käytettävyydeltään ja suunnittelultaan helppokäyttöisempiä mutta samalla teknisesti sofistikoidumpia.

Tällainen uusi teknologia sulautuu yhä syvemmin osaksi arkea. Ihmisten elämän osaksi kiinnittäytymistä edistävät entisestään muun muassa kehittyvät ominaisuudet kuten kasvojen- ja äänentunnistus- ja paikannusteknologiat.

Helppokäyttöiset laitteet tarjoavat elämään hyötyä ja hupia, mikä tekee niistä houkuttelevia ja hauskoja käyttää. Helposti omaksuttavasta teknologiasta tulee ikään kuin peliä ja leikkiä. ”Hauskemmiksi” ja kätevämmiksi koetut palvelut ja laitteet valtaavat väistämättä alaa kilpailijoilta.

 

Aktiiviset käyttäjät

Matala käyttökynnys, hauskuus ja teknologian jatkuva läsnäolo ihmisten elämässä vahvistavat kulttuuria, jossa käyttäjät tuottavat jatkuvasti aktiivisesti sisältöä palveluihin.

Tämä näkyy jo sosiaalisessa mediassa ja erityisesti Facebookissa, jonne sadat miljoonat ihmiset kirjoittavat, lataavat ja linkittävät vapaaehtoisesti kiinnostavaa sisältöä joka päivä. Ilman tätä käyttäjien ilmaiseksi tuottamaa sisältöä Facebook ei kiinnostaisi ihmisiä.

Uusi teknologia mahdollistaa ihmisille uudenlaisen verkostoitumisen heille tärkeiden asioiden ympärille. Tärkeäksi nousevaksi ihmisten itsensä merkityksellisiksi kokemat asiat joita he teknologian avulla edistävät, kannustavat ja ”fanittavat”.

 

Yhteisöllisyyttä yksilön ehdoilla

Uuden teknologiaympäristön keskellä luovii käyttäjä, joka on samaan aikaan omaa yksilöllisyyttään korostava ja yhdessä toisten kanssa toimiva. Hän valitsee kiinnostuksenkohteensa itsenäisesti, mutta edistää ja fanittaa niitä yhdessä muiden kanssa.

Aktiivinen käyttäjä ei sopeudu medioiden tai yhteiskunnan yhtenäiseen rytmiin vaan odottaa teknologioiden soveltuvan hänen omaan rytmiinsä.

Ihmisten elämä ei suinkaan vanhanaikaisesti ajateltuna ”siirry nettiin”, vaan uusi teknologia sulautuu niin täydellisesti osaksi ihmisten elämää että sitä ei ajatella muusta elämästä irrallisena.

Maailmalla on jo huomattu, että sosiaalisen median yleistyminen ei ole vähentänyt ihmisten tarvetta kasvokkain tapahtuvalle kanssakäymiselle. Sosiaalisesta mediasta on pikemminkin tullut monille yhteisöille ja yrityksille tapahtumaportaali, jonka kautta tavataan ihmisiä, sovitaan tapaamisista ja kommentoidaan niitä.

 

Yhteiskunta murroksessa

Edellä kuvatut trendit tulevat vahvistumaan kun digitaalisella aikakaudella kasvaneet sukupolvet vanhenevat ja uusi teknologia entisestään kehittyy ja sulautuu elinympäristön osaksi. Mitä tämä merkitsee tulevaisuuden yhteiskunnan kannalta?

Uudessa mediaympäristössä kasvaneilla sukupolvilla on aikaisemmasta poikkeavia oletuksia ja toimintatapoja. Tutkimusten mukaan monille nuorille tärkeitä arvoja ovat läpinäkyvyys, avoimuus, yksilöllisyys, merkityksellisten asioiden yhdessä tekeminen ja tukeminen – sekä tästä syntyvä hauskuus.

Yritysten ja esimerkiksi poliittisten järjestöjen joukosta uusia sukupolvia liikuttavat vahvimmin sellaiset toimijat, jotka sisäistävät nämä asiat.

2 Kommenttia

Lue ja kommentoi »

Visertelyä ohjelmistotalossa

Anders Inno levittäytyy aktiivisesti sosiaaliseen mediaan. Facebookin Anders Inno -sivu on saanut viime aikoina runsaasti uusia tykkääjiä ja sivun ulkoasua sekä sisältöä ollaan uudistamassa. Luvassa on aikaisempaa enemmän aktiivista vuorovaikutusta yrityksen ja ihmisten välillä.

Anderslaiset ovat myös alkaneet kirjoitella Twitterissä kiinnostavia, nokkelia ja hauskoja päivityksiä ohjelmistotalon arjesta sekä anderslaisia kiinnostavista aiheista. Kaikki hashtagin #andersinno twiitit näytetään jatkuvana virtana Andersinno.fi:n etusivulla. Anders Innon yleisistä kuulumisista ja tapahtumista tiedotetaan Twitterissä AndersInno-käyttäjän kautta.

Twitter-viestien tarkoituksena ei ole korvata yrityksen blogia. Blogissa julkaistaan jatkossakin teknologiaa ja siihen liittyviä ilmiöitä käsitteleviä kirjoituksia. Mikrobloggaamisen tarkoituksena on pikemminkin tuoda paremmin esille ihmisiä, ajatuksia ja arkea Andersin saavutusten takana. Twiittailemisiin!

Ei kommentteja.

Lue ja kommentoi »

Anders Inno sponsoroi Turun Stack Overflow -tapaamista

Turku Stack Overflow Meetup

28.4.2012 klo 14
Aurakatu 14 B, 3. krs, Turku (katso kartta)

Lauantaina huhtikuun 28. päivä vietetään toista kertaa kansainvälistä Stack Overflow meetup -päivää. Viime vuonna paikalliset meetupit kokosivat yhteen tuhansia koodauksesta ja teknologiasta kiinnostuneita ihmisiä ympäri maailmaa.

Paikallistapahtuma järjestetään nyt ensi kertaa Turussa. Tapahtumapaikkana on Anders Inno Oy:n toimisto Turun ydinkeskustassa klo 14 alkaen. Tapahtuma on maksuton.

Luvassa on keskustelua kiinnostavista aiheista ja mielenkiintoisten projektien esittelyä sekä ennen kaikkea mukavaa samanmielistä seuraa. Jos haluat esitellä sinua kiinnostavaa aihetta, niin siihen on erinomaisuus tilaisuus. Paikalla on käytettävissä dataprojektori. Omat läppärit mukaan!

Anders Inno sponsoroi osallistujille ilmaista ruokaa (liha- ja kasvisvaihtoehto) sekä tietenkin olutta ja/tai kolajuomia. Mahdollisena lisäohjelmana söpöjen kissakuvien ihastelua Redditissä!

Tervetuloa viettämään mukavaa lauantaita!

Ilmoittaudu tapahtumaan täällä: http://www.meetup.com/stackoverflow/Turku-FI/678422/

ja Facebookissa: http://www.facebook.com/events/357312940973237/

Stack Overflow

Stack Overflow on vuonna 2008 perustettu suosittu verkkoyhteisö, jossa käyttäjät voivat kysyä ja saada vastauksia ohjelmointia koskeviin kysymyksiin. Kysymykset luokitellaan tageilla. Yleisimpiä aiheita ovat C#, Java, PHP, JavaScript, jQuery and Android. Palvelulla on lähes miljoona käyttäjää ja yli kaksi miljoonaa vastattua kysymystä. 

http://www.stackoverflow.com

Anders Inno

Anders Inno Oy on vahvasti kasvava suomalainen ohjelmistotalo, joka kehittää Suomen johtavia tuotteita sähköiseen liiketoimintaan. Ohjelmistoalan ammattilaisten vuosien kokemukseen pohjautuva yritys on nopeasti saavuttanut merkittävän aseman omalla markkinasegmentillään ja Andersin tuotteet ovat keränneet Suomessa kiitosta ja palkintoja. Yrityksellä on toimipisteet Turussa, Tampereella ja Helsingissä.

http://www.andersinno.fi

Ei kommentteja.

Lue ja kommentoi »

Huhtikuun uutiskirje

Anders Innon uutiskirje

Huhtikuu 2012


Tervehdys Andersilta! Kesä on jo yllättävän lähellä, vaikka ikkunasta katsottaessa ei aina siltä näytä. Kevään koleudesta ei ole kuitenkaan ollut jälkeäkään siinä kiinnostuksessa, jota Anders Innon energisyys ja tuoreet näkökulmat ovat ympäri Suomea alkuvuoden aikana herättäneet.

Viime aikojen tapahtumat Anders Innolla todistavat yrityksen nopeasta noususta Suomen laadukkaimman verkkokauppatuotteen toimittajaksi, jonka ammattiaito tunnetaan Suomen laajuisesti. Tässä uutiskirjeessä esittelemme aiheeseen liittyviä uutisia. Luvassa on tuttuun tapaan myös kuukauden Case ja katsaus Andersin blogin tarjontaan.


Hanna Kivelä Anders Innon liiketoimintajohtajaksi ja osakkaaksi

Anders Inno Oy on jälleen vahvistanut rivejään ja panostaa kasvuun entistäkin voimallisemmin. Yrityksen liiketoimintajohtajaksi ja osakkaaksi on nimitetty DI, MBA Hanna Kivelä, 38. Hän on jo aloittanut yrityksessä osakkaana ja hallituksen jäsenenä nykyisen työnsä ohessa ja siirtyy täysipäiväisesti Anders Innon palvelukseen 1.9.2012 lähtien. Kivelä saa yrityksessä vastuulleen mm. liiketoiminnan kaupallisen johtamisen ja kehittämisen sekä yrityksen markkinoinnin, myynnin ja asiakkuuksien johtamisen.

Hanna Kivelä on tehnyt merkittävän uran media-alalla Talentum Oyj:n konsernijohdon jäsenenä ja asiakkuuksista ja tuotekehityksestä vastaavana johtajana, Pohjoismaiden online-liiketoiminnasta ja IT:stä vastaavana johtajana ja kehittäjänä sekä strategisen asiakaslähtöisen ajattelun ja toimintatavan puolestapuhujana.

Aiemmin Kivelä on työskennellyt mm. Plenware Oy:ssä media-alan asiakkuuksista vastaavana myyntijohtajana ja Alma Mediassa sähköisen liiketoiminnan kehityspäällikkönä. Koulutukseltaan hän on tuotantotalouden diplomi-insinööri Tampereen teknillisestä yliopistosta ja MBA Henley Business Schoolista (Iso-Britannia).

Katso tiedote Andersin blogista.


Suomen johtava verkkokauppajärjestelmä päivittyi uuteen versioon

INNO Verkkokaupan versio 3.0 on julkaistu useiden kuukausien tiiviin kehitystyön tuloksena. Evolutiivisen kehitysmallin mukaisesti verkkokauppajärjestelmän uusin versio tuo mukanaan kymmeniä uusia ominaisuuksia ja uudistuksia liittyen muun muassa järjestelmän käytettävyyteen ja integraatioihin.

Uudistusten lähtökohta on ollut käyttökokemuksen kehittäminen asiakkailta saadun palautteen perusteella. Uusi julkaisu vahvistaa INNO Verkkokaupan asemaa Suomen johtavana, tehokkaimpana ja helppokäyttöisimpänä verkkokauppatuotteena. Myyjämme kertovat tarvittaessa mielellään lisää uuden version ominaisuuksista. Katso Andersin myyjien yhteystiedot täältä: http://www.andersinno.fi/yhteystiedot/myynti/

Joitakin uudistuksia INNO Verkkokauppa 3.0:ssa

  • Verkkokaupan hallinnan mobiilioptimointia parannettu
  • Dokumenttien hallintaa kehitetty ja uudistettu
  • HTML-sähköpostijärjestelmää kehitetty
  • Lisätty dynaaminen metatietojen generointi
  • Yksinkertaistettu ja kehitetty käyttöoikeuksia
  • Helppokäyttöistetty tuotevariaatioita
  • Parannettu tuoteraporttien yhteensopivuutta
  • Kehitetty alennus- ja kuponkijärjestelmää
  • Suoraviivaistettu Checkout-maksuprosessia
  • Kehitetty edelleen integraatioita Visman ja Microsoftin järjestelmiin
  • Lukuisia uusia integraatioita: mm. Verkkolaskut.fi, Asiakastieto.fi, WinPOS, LiveZhat

Aamiaistilaisuus verkkokaupasta kiinnostuneille yrityksille

Aurajoen Nuorkauppakamari tarjoaa yhteistyössä Anders Innon ja Huntteri Oy Ab:n kanssa paikallisille yrityksille mahdollisuuden tavata verkkokauppa-asiantuntijoita aamiaisen merkeissä. Verkkokaupan mahdollisuudet yrityksille vuonna 2012 -tilaisuus järjestetään Turussa 26.5.2012. Ilmoittautumisaika tapahtumaan päättyy 19.5.2012.

Tilaisuudessa saat tietoa siitä..

  • Millaisia mahdollisuuksia verkkokauppa tarjoaa vuonna 2012 yrityksille?
  • Millainen verkkokaupparatkaisu sopii yrityksellesi parhaiten?
  • Mitä verkkokaupan käyttöönotto käytännössä vaatii?
  • Miten yrityksen liiketoimintaa voi tehostaa uusien web-teknologioiden avulla?
  • Mitä yhteistyökumppaneita tarvitset menestyvään verkkoliiketoimintaan!

Ohjelma

08:30    Ilmoittautuminen ja aamupala
09:00    Tilaisuuden avaus
             Toimitusjohtaja Tomi Alapaattikoski, Anders Inno
09:15     Hyvät, pahat ja rumat - tarinoita verkkokaupasta
              Yliopettaja, dosentti, KTT Jussi Puhakainen, Turun AMK
09:45     Yritys case – B2B verkkokauppa Oy Huntteri Ab
              Myynti- ja markkinointijohtaja Juho Huttunen
10:15     Tilaisuuden päätös

Tilaisuudessa sähköisen liiketoiminnan tutkija ja suomalaisen verkkokaupan pioneeri dosentti Jussi Puhakainen (Turku School of Economics, Turku University of Applied Sciences) Puhakainen esittelee laaja-alaisen verkkokauppakokemuksensa pohjalta verkkokaupan tulevaisuuden kehityssuuntia.

Paikalla on myös urheilualan tukku- ja maahantuontiliike Huntteri Oy Ab, joka panostaa voimakkaasti verkkokauppaan. Huntterin Juho Huttunen kertoo, miten yritys hyödyntää uuden sukupolven b2b-verkkokauppratkaisua omalla alallaan.

Luonnollisesti tilaisuudessa esitellään myös Andersin verkkokauppatuotteen, INNO Verkkokaupan, uusinta 3.0 versiota.

Aamiaistilaisuus on maksuton. Paikkoja on kuitenkin rajoitetusti, joten ilmoitathan osallistumisestasi Ilmoittumiset Paula Saariselle 19.5.2012 mennessä, paula@anders.fi.

Andersin messukevät jatkuu

Andersin edustajat ovat kiertäneet kevään aikana ahkerasti messuilla. Yrityksemme ja tuotteemme herättivät mm. huomattavaa kiinnostusta maaliskuisilla Kauppa verkossa 2012 –messuilla Helsingin messukeskuksessa ja juuri tällä hetkellä Anders Inno on näyttävästi esillä ICTExpo Helsinki 2012 –tapahtumassa. Kyseessä on Pohjoismaiden suurin IT-alan ammattitapahtuma.

Andersin Business Area Director Carita Mäkisen mukaan ihmisten suhtautuminen Andersin tuotteisiin ja teknologioihin on ollut erittäin positiivista ja kiinnostunutta. Jatkossa tulemmekin vielä entisestään lisäämään näkyvyyttä kotimaan keskeisissä tapahtumissa.


Case: Bikefactory

Bikefactory on polkupyörien, pyörätarvikkeiden ja muiden urheiluvälineiden outlet-myymälä. Bikefactoryn taustalla on yksi Suomen suurimmista maahantuojista ja tukkureista, joka takaa että hinnat ovat kohdallaan ja kaupankäynti sujuvaa. Anders Innon kehittämän johtavan suomalaisen verkkokauppatuotteen, INNO Verkkokaupan, valinta outlet-myymälän verkkokauppa-alustaksi oli alusta alkaen selvää.

 


Blogi: Suomalaisten salasanoista

Tommi Laineen Turun yliopistossa hyväksytty kandidaatintutkielma tutkii suomalaisten käyttämien salasanojen ominaisuuksia. Kansainvälisesti salasanoja on tutkittu paljon, mutta Laineen tutkielma tarjoaa täysin uutta tietoa tilanteesta Suomessa. Kyseessä on analyysi yli 220 000 salasanasta, jotka vuotivat julkisuuteen neljän eri tietovuodon seurauksena.

Lue lisää.

Ei kommentteja.

Lue ja kommentoi »

Suomalaisten salasanojen tietoturvan taso vaarallisen heikko

Salasanojen määrä on kasvanut räjähdysmäisestä sitä mukaa kun salasanaa vaativat palvelut ovat lisääntyneet. Yhteiskunta sisältää ulkopuolisilta suojattavaa tietoa enemmän kuin koskaan ja salasana on vakiintunut tietojen suojaamisen metodiksi.

Vaihtoehtoisia suojaamistapoja on olemassa, mutta salasanan asema sen eri muodossa (PIN-numerot, tunnusluvut, numerokoodit) on vankka. Ihmiset suojaavat tietonsa salasanalla niin pankkiautomaatilla, verkkopankissa, Facebookissa kuin verkkokaupassakin.

Tietoturva-alan ammattilaiset jaksavat vuodesta toiseen muistuttaa, että useimmat ihmiset käyttävät heikkoja salasanoja eivätkä ymmärrä riskejä. Hupipalvelussa käytetty heikko salasana saattaa aiheuttaa monenlaista haittaa, jopa taloudellisia menetyksiä, jos käyttäjä on rekisteröitynyt samalla sähköpostiosoitteen ja salasanan yhdistelmällä verkkokauppaan.

 

Tutkittua tietoa suomalaisten salasanoista


Tommi Laineen Turun yliopistossa hyväksytty kandidaatintutkielma tutkii suomalaisten käyttämien salasanojen ominaisuuksia. Kansainvälisesti salasanoja on tutkittu paljon, mutta Laineen tutkielma tarjoaa täysin uutta tietoa tilanteesta Suomessa. Kyseessä on analyysi yli 220 000 salasanasta, jotka vuotivat julkisuuteen neljän eri tietovuodon seurauksena.

Analyysin tulokset eivät yllätä, mutta karua luettavaa ne silti ovat. Useimmat suomalaiset salasanat ovat lyhyitä ja sisältävät vain pieniä kirjaimia. Pelkästään kokeilemalla enintään kymmenestä pienestä kirjaimesta koostuvia salasanoja voidaan arvata melkein puolet kaikista aineiston salasanoista, noin 46 %.

Merkittävä osa suomalaisista salasanoista koostuu pienistä kirjaimista ja niiden perään asetetusta kahdesta numerosta. On helppo arvata mitä nämä ovat. Tämän salasanamallin salasanat koostuvat nimestä tai kutsumanimestä ja siihen liitetystä vuosiluvusta, kuten pate88 tai sirpa63. Myös päivämäärien, arvatenkin syntymäpäivien ja muiden merkkipäivien, käyttäminen on edelleen yllättävän yleinen salasanamalli.

Kaiken kaikkiaan kymmenen yleisintä salasanamallia kattavat noin 56 % koko aineiston salasanoista. Tämä on huolestuttavaa, koska kymmenen yleisintä mallia ovat vain noin 0,0017 % kaikista analyysissä löydetystä 5 865 salasanamallista.

Tavanomaisten salasanamallien käyttäminen eli salasanan muodostaminen jonkinlaista hyvin yleistä kaavaa (etunimi + vuosiluku, sanakirjassa esiintyvä sana jne.)  noudattaen nostaa tietenkin todennäköisyyttä että salasana päätyy vääriin käsiin.

 

Miten parantaa salasanojen tietoturvaa?


Laine nostaa esille tärkeän ajatuksen, joka usein unohtuu tietoturvaohjeistuksista ja hyväksyttyjen salasanojen määritelmiä kehittäviltä: “vahva salasana” ei tarkoita “vaikeasti muistettava salasana” eikä salasanan tarvitse olla pelkkä yksittäinen sana.

Lyhyiden satunnaisista merkeistä koostuvien salasanojen sijaan olisi järkevämpää käyttää salasanoja, jotka ovat helpommin muistettavia, mutta silti tietoturvallisia, kuten esimerkiksi satunnaisista sanoista koostuvia kokonaisia lauseita. Salasanalause sinisessä$koirassa$asuu$raha on useimmille ihmisille helpommin muistettava kuin salasana #D2$7q. Tässä sama idea sarjakuvana.

Laine ehdottaa myös, että uuden salasanan tarkistuksessa voitaisiin käyttää laajemminkin hyödyksi tietoa yleisimmistä salasanamalleista. Kun käyttäjä ensimmäisen kerran ehdottaa salasanaa, voidaan tarkistaa onko kyseisen salasanan malli tilastollisesti todennäköinen, siis helpommin ulkopuolisen hyökkääjän murrettavissa. Jos käyttäjän antaman salasanan malli on sama kuin useiden tutkimuksien yleisin salasanamalli, voidaan se hylätä suoraan.

Toki pitää ottaa huomioon, että salasanojen tietoturvaan vaikuttavat myös monet käyttäjästä riippumattomat tekijät, kuten niiden tallentamistapa järjestelmässä. Verkkopalveluiden tietoturvaongelmia käsiteltiinkin tässä blogissa viime marraskuussa.

 

Linkit


Tommi Laine, Suomalaisten salasanojen vahvuus ja salasanamallit (2012)

Ei kommentteja.

Lue ja kommentoi »

Suomen johtava verkkokauppajärjestelmä päivittyi uuteen versioon

INNO Verkkokaupan® versio 3.0 on julkaistu useiden kuukausien tiiviin kehitystyön tuloksena. Evolutiivisen kehitysmallin mukaisesti verkkokauppajärjestelmän uusin versio tuo mukanaan kymmeniä uusia ominaisuuksia ja uudistuksia liittyen muun muassa järjestelmän käytettävyyteen ja integraatioihin.

Uudistusten lähtökohta on ollut käyttökokemuksen kehittäminen asiakkailta saadun palautteen perusteella. Uusi julkaisu vahvistaa INNO Verkkokaupan
® asemaa Suomen johtavana, tehokkaimpana ja helppokäyttöisimpänä verkkokauppatuotteena.

Myyjämme kertovat tarvittaessa mielellään lisää uuden version ominaisuuksista. Katso Andersin myyjien yhteystiedot täältä: http://www.andersinno.fi/yhteystiedot/myynti/

Joitakin uudistuksia INNO Verkkokauppa
® 3.0:ssa

  • Verkkokaupan hallinnan mobiilioptimointia parannettu
  • Dokumenttien hallintaa kehitetty ja uudistettu
  • HTML-sähköpostijärjestelmää kehitetty
  • Lisätty dynaaminen metatietojen generointi
  • Yksinkertaistettu ja kehitetty käyttöoikeuksia
  • Helppokäyttöistetty tuotevariaatioita
  • Parannettu tuoteraporttien yhteensopivuutta
  • Kehitetty alennus- ja kuponkijärjestelmää
  • Suoraviivaistettu Checkout-maksuprosessia
  • Kehitetty edelleen integraatioita Visman ja Microsoftin järjestelmiin
  • Lukuisia uusia integraatioita: mm. Verkkolaskut.fi, Asiakastieto.fi, WinPOS, LiveZhat

Ei kommentteja.

Lue ja kommentoi »

ANDERS INNO VAHVISTAA OSAAMISTAAN – Hanna Kivelä yrityksen liiketoimintajohtajaksi ja osakkaaksi

TIEDOTE 2.4.2012.

ANDERS INNON LIIKETOIMINTAJOHTAJAKSI, OSAKKAAKSI JA HALLITUKSEN JÄSENEKSI HANNA KIVELÄ 

Verkkopohjaisen liiketoiminnan kasvuyritys Anders Inno Oy vahvistaa rivejään ja panostaa kasvuun entistäkin voimallisemmin. Anders Inno on vakaa ja vahvasti kasvava yritys,jonka visiona on olla edelläkävijä verkkopohjaisten tuotteiden ja ratkaisuiden kehittämisessä ja asiakkaiden sähköisen liiketoiminnan kasvattamisessa. Tämän saavuttamiseksi Anders Inno vahvistaa määrätietoisesti osaamistaan ja tuo voimaa etenkin asiakaslähtöisen liiketoiminta-ajattelun kehittämiseen ja kasvuun. 

Yrityksen liiketoimintajohtajaksi ja osakkaaksi on nimitetty DI, MBA Hanna Kivelä (38).Hän aloittaa yrityksessä osakkaana ja hallituksen jäsenenä välittömästi nykyisen työnsä ohessa ja siirtyy täysipäiväisesti Anders Innon palvelukseen 1.9.2012 lähtien. Kivelä saa yrityksessä vastuulleen mm. liiketoiminnan kaupallisen johtamisen ja kehittämisen sekä yrityksen markkinoinnin, myynnin ja asiakkuuksien johtamisen. 

Hanna Kivelä on tehnyt merkittävän uran media-alalla Talentum Oyj:n konsernijohdon jäsenenä ja asiakkuuksista ja tuotekehityksestä vastaavana johtajana, pohjoismaisesta online-liiketoiminnasta ja IT:stä vastaavana johtajana ja kehittäjänä sekä strategisen asiakaslähtöisen ajattelun ja toimintatavan puolestapuhujana. Aiemmin Kivelä on työskennellyt mm. Plenware Oyssä media-alan asiakkuuksista vastaavana myyntijohtajana ja Alma Mediassa sähköisen liiketoiminnan kehityspäällikkönä. Koulutukseltaan hän on tuotantotalouden diplomi-insinööri Tampereen teknillisestä yliopistosta ja MBA Henley Business Schoolista (UK). 

”Toivotan Anders Innon hallituksen puolesta Hannan todella lämpimästi tervetulleeksi taloon ensin osakkaaksi ja hallituksen jäseneksi ja myöhemmin syksyllä yrityksemme liiketoimintajohtajaksi. Hänellä on erinomaiset näytöt strategisesta ajattelusta, sähköisen liiketoiminnan kasvattamisesta ja kehittämisestä, projekti- ja palveluliiketoiminnan osaamisesta ja hyvien, pitkäjänteisten asiakassuhteiden ja verkostojen rakentamisesta ja ylläpitämisestä. Uskon, että Hanna tuo tullessaan erinomaista osaamista, näkemystä ja energiaa Anders Innon kehittämiseen ja kannattavaan kasvuun”, sanoo hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja Tomi Alapaattikoski. 

”Verkossa tapahtuva liiketoiminta ja kaupankäynti on Suomessa ja muissa maissa vahvassa kasvussa. Anders Innolla on alalla tarvittava vahva osaaminen, innostunut ja innovatiivinen asenne ja luotettava mutta ketterä tekemisen meininki. Olen seurannut Anders Innon kehittymistä ja kasvua jonkin aikaa ja arvioinut heidän toimintaansa jopa mahdollisen asiakkaan silmin. Yritys on tehnyt minuun vaikutuksen siinä tavassa, miten he ymmärtävät asiakkaan liiketoimintatarpeet, asiakaskokemuksen merkityksen markkinoinnissa ja kaupankäynnissä ja osaavat yhdistää siihen oman vahvan teknologisen osaamisensa. Tästä syystä on todella hienoa päästä osaksi tällaista ammattilaisten joukkoa”, sanoo Kivelä.

Anders Inno Oy
Tomi Alapaattikoski hallituksen puheenjohtaja, toimitusjohtaja

Lisätiedot
Tomi Alapaattikoski, p. 050 589 5018,

Hanna Kivelä, p. 040 342 4639

Jakelu
Keskeiset tiedotusvälineet. Anders Innon asiakkaat

Hanna Kivelä

Maaliskuun uutiskirje

Maaliskuu 2012

 

Keväinen tervehdys Andersilta! Maaliskuun nimi on johdettu maa-sanasta, joka onkin viime viikkoina paljastunut lumen alta. Kevään myötä Anders Innolla toteutetaan suurempia projekteja kuin koskaan aikaisemmin ja riveihimme on liittynyt uusia, erittäin taitavia osaajia.

Tässä uutiskirjeessä on luvassa hyviä uutisia Microsoft-kumppanuudesta ja opastusta verkkokaupan perustamiseen. Esittelyssä on uudenlainen suomalainen verkkogalleria ja blogissa pohditaan tieteellisen tutkimuksen pohjalta miesten ja naisten verkko-ostokäyttäytymisen eroja. Luvassa on siis taidetta ja tiedettä.

 

Andersille Microsoft Silver Software Competency

Microsoft on myöntänyt Anders Innolle Silver Software Development -kompetenssiluokituksen todisteena Andersin vahvasta osaamisesta. Microsoftin luonnehdinnan mukaan kumppanit, joilla on Silver-kompetenssi, ovat osoittaneet korkean tason asiantuntemusta ja osaamista tietystä teknologiasta tai ratkaisualueesta.

Silver-kompetenssin yritykset ovat sitoutuneet edistämään asiakkaidensa menestystä tehokkailla ja innovatiivisilla liiketoimintaratkaisuilla.

Microsoftin muutama vuosi sitten uudistama kumppanuusohjelma perustuu kompetenssitasojen jaotteluun osaamisalueiden mukaan. Jaottelu helpottaa tiettyyn osa-alueeseen (markkinointi, ohjelmistokehitys, jne) erikoistuneiden huipputason Microsoft-partnereiden löytämistä.

Etsimistä helpottavalle jaottelulle on tarvetta, sillä Microsoftilla on maailmanlaajuisesti 650,000 yhteistyöyritystä. Näistä vain 30,000 on saavuttanut Silver-tason luokituksen. Anders on siis kansainvälisesti Microsoftin partnereiden parhaassa viidessä prosentissa.

 

Aloittajan opas verkkokaupasta kiinnostuneille

Suomalaisen verkkokaupan kasvua tukeaksemme julkaisemme verkkokaupasta kiinnostuneille kotimaisille yrityksille aloittajan oppaan. Oppaan tarkoituksena on valaista verkkokaupan käyttöönottoon liittyviä kysymyksiä ja siten edistää kotimaisen verkkokauppa-alan kehittymistä ja kasvua.

Opasta ei ole tehty herättelemään yrityksiä ymmärtämään verkkokaupan merkitystä – sen pitäisi olla jo itsestään selvää. Tarkoituksena on pikemminkin nostaa esille strategioita, joita menestyminen verkkokaupassa edellyttää.

Uskomme, että verkkokaupasta tulee puhua selkeästi eikä alan erikoissanaston viljeleminen saa olla itsetarkoitus. Verkkokauppa ei ole salatiedettä, vaan teknisimmilläänkin siinä on kyse vain parhaasta mahdollisesta tavasta myydä tavaroita tai palveluita ihmiseltä ihmiselle.

Kehitämme opasta tämän periaatteen pohjalta vastaamaan aina paremmin, kattavammin ja selkeämmin keskustelussa asiakkaidemme kanssa esiin nousseisiin verkkokauppaa koskeviin kysymyksiin.

Verkkokauppaopasta voi selailla tästä linkistä. Tulevaisuudessa opas julkaistaan myös laajennettuna fyysisenä kirjana, jota toimitamme asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme.

 

Uutta verta toimistolle

Helmikuussa Anders ilmoitti usean uuden työntekijän rekrytoimisesta. Hakemustulva ylitti rehellisesti sanottuna kaikki odotuksemme. Olemme positiivisesti yllättyneitä kuinka suurta osaa alan huipuista Anders Inno on kiinnostanut.

Haut ovat myös tuottaneet tulosta, sillä viimeisen viikon sisällä neljä uutta työntekijää ovat aloittaneet työnsä Andersilla. Uusia tulijat on toivotettu tervetulleiksi Andersille ja heitä varten järjestettiin jo perinteinen virkistäytymisreissu saaristoon.

"Andersille on hieno tulla töihin aamuisin koska työkaverit ovat mukavia sekä erittäin motivoituneita ja osaavia. Projektien tarjoamat työtehtävät ovat monipuolisia ja sopivalla tavalla vaativia", iloitsee Andersilla aloittanut AD Niko Kattelmäki.

Etsimme yhä lisää huippuosaajia joukkoomme, joten hakemuksia kannattaa lähettää jos oma osaaminen ja mielenkiinto osuvat yksiin Anders Innon kanssa. Lisätietoja avoimista työpaikoista löydät verkkosivuiltamme.

 

Yhteistyönäkymiä valtionhallinnon ja akateemisen maailman kanssa

Maaliskuussa aloitimme yhteistyön oikeuskanslerinviraston kanssa. Tarkoituksena on kehittää oikeuskanslerinviraston järjestelmiä Anders Innon teknisen asiantuntemuksen pohjalta. Tasavallan presidentin nimittämän oikeuskanslerin tehtävä on valtioneuvoston toimien lainmukaisuuden valvominen, ja hänellä on läsnäolo- ja puheoikeus valtioneuvoston istunnoissa.

Samoihin aikoihin aloitimme myös Turun yliopiston yhteishankkeen järjestelmien kehittämiseksi. Olemme erittäin innoissamme hyvin alkaneesta yhteistyöstä valtionhallinnon ja yliopistomaailman kanssa.

 

Case: Galleria Maaret Finnberg

Galleria Maaret Finnberg on korkeatasoista nykytaidetta esittävä ja laajaa arvostusta nauttiva kotimainen taidegalleria. Toteutimme gallerialle verkkopalvelun, jossa esitellään gallerian edustamia taiteilijoita ja heidän töitään sekä myydään grafiikkaa.

Verkkogallerian konsepti on Suomessa jotain aivan uutta mutta siitä on muualta maailmasta hyviä kokemuksia.

Verkkokaupan toteutuksessa korostui erityisesti taideteosten näyttävä esilletuonti. Verkkopalvelua lähdetään kehittämään taidemaailman palautteen perusteella. Jo nyt on selvää, että teosten esittelemiseen tullaan panostamaan jatkossa vieläkin enemmän.

Tutustu verkkopalveluun!

 

 Miehet ja naiset verkko-ostoksilla

Kansainvälisesti on havaittu, että miehet ottavat verkko-ostoksissaan pääsääntöisesti enemmän riskejä ja tekevät kalliimpia kertaostoksia. Naiset taas arvioivat riskit (kuten luottokorttitietojen väärinkäyttö, petolliset sivustot, vialliset tuotteet) todennäköisemmiksi ja pyrkivät tekemään turvallisempia ostopäätöksiä.

Verkkokaupan markkinoinnissa riskeihin liittyvien uhkakuvien hälventäminen onkin erityisen tärkeää, jos kaupan potentiaalinen asiakaskunta koostuu enimmäkseen naispuolisista kuluttajista. Verkkokaupan kotimaisuus on myös tärkeämpää naisille kuin miehille: vähiten kaupan kotimaisuudelle antavat painoarvoa nuoret miehet.

Lue lisää!

Ei kommentteja.

Lue ja kommentoi »

Verkkokauppa: Aloittajan opas

Suomalaisen verkkokaupan kasvua tukeaksemme julkaisemme verkkokaupasta kiinnostuneille kotimaisille yrityksille aloittajan oppaan. Oppaan tarkoituksena on valaista verkkokaupan käyttöönottoon liittyviä kysymyksiä ja siten edistää kotimaisen verkkokauppa-alan kehittymistä ja kasvua.

Opasta ei ole tehty herättelemään yrityksiä ymmärtämään verkkokaupan merkitystä – sen pitäisi olla jo itsestään selvää. Tarkoituksena on pikemminkin nostaa esille strategioita, joita menestyminen verkkokaupassa edellyttää.

Uskomme, että verkkokaupasta tulee puhua selkeästi eikä alan erikoissanaston viljeleminen saa olla itsetarkoitus. Verkkokauppa ei ole salatiedettä, vaan teknisimmilläänkin siinä on kyse vain parhaasta mahdollisesta tavasta myydä tavaroita tai palveluita ihmiseltä ihmiselle.

Kehitämme opasta tämän periaatteen pohjalta vastaamaan aina paremmin, kattavammin ja selkeämmin keskustelussa asiakkaidemme kanssa esiin nousseisiin verkkokauppaa koskeviin kysymyksiin.

Verkkokauppaopasta voi selailla alapuolella olevasta upotuksesta tai suoraan tästä linkistä. Tulevaisuudessa opas julkaistaan myös laajennettuna fyysisenä kirjana, jota toimitamme asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme.

2 Kommenttia

Lue ja kommentoi »

Nähdään messuil.la!

Osallistumme paraikaa järjestettäville Kauppa verkossa 2012 –messuille Helsingin Messukeskuksessa. Paikalla riittää ihmisiä, kun sadat näytteilleasettajat esittelevät kilpaa sähköisen kaupankäynnin uutuuksia tuhansille vierailijoille.

Vierailijoiden hyödyksi ja osoituksena korkeatasoisista mobiilituotteistamme toteutimme mobiilisivuston, joka toimii täydellisenä kiireisen messukävijän apuvälineenä. MESSUIL.LA tuo kätevästi käden ulottuville tapahtuman ohjelman, messukartan sekä tietoa näytteilleasettajista. Sivustolla voi osallistua kilpailuun, jossa arvotaan 200 € lahjakortti tyylikkäiden miesten verkkokauppaan Herrainpukimoon tai Helsinki Day Spahan.

Kannattaa siis suunnata älypuhelin kohti osoitetta MESSUIL.LA! Tässä vielä kuvakaappauksia mobiilisivustosta sen luontaisessa elinympäristössä.

Ps. Tervetuloa muuten tutustumaan tuotteisiimme messujen osastolla 5F36.

 

 

Ei kommentteja.

Lue ja kommentoi »

Miesten ja naisten verkko-ostokäyttäytymisestä

Viikon uutiset jatkavat samaa rataa kuin aikaisemmin: verkkokauppa jatkaa Suomessa reipasta kasvuaan. Viimeisimmässä Taloussanomien uutisessa on kuitenkin nostettu esiin mielenkiintoinen seikka: ostoksia tekevät etenkin miehet. Miehet ostavat netistä matkailupalveluita, kulutus- ja viihde-elektroniikkaa, autotarvikkeita ja varaosia sekä tietokone- ja konsolipelejä. Naiset ovat puolestaan lisänneet asusteiden, junalippujen ja kirjojen ostamista. Sukupuolten ostokäyttäytymisen eroja ei ole syytä ylikorostaa, mutta aiheesta saatuja tutkimustuloksia voidaan hyödyntää verkkokauppajärjestelmän optimoinnissa kohderyhmiä varten.

 

Miehet ottavat riskejä, naiset harkitsevampia verkko-ostoksissa

 

Miesten ja naisten eroja verkkokauppa-asiakkaina on tutkittu jonkin verran. Eräässä saksalaisesssa tutkimuksessa havaittiin, että naiset tekevät hieman enemmän ostoksia kuin miehet, mutta miehet kuluttavat enemmän rahaa verkko-ostoksiin. Yleisesti ottaen miespuolisten kuluttajien ostoaktiivisuutta näyttäisi määrittävän vain yksi tekijä: netissä vietetyn ajan määrä. Naisilla esiin nousee muitakin vaikuttavia tekijöitä kuten tekniikkaa ja verkko-ostamista kohtaan tunnetun varmuuden määrä sekä yleinen suhtautuminen rahankäyttöön. Naisissa on enemmän satunnaisia shoppailijoita, miehissä pitkäjänteisiä vertailijoita, mikä selittyy osaltaan sillä, että miehet ostavat verkosta enemmän elektroniikkaa ja naiset esimerkiksi vaatteita.

Erot eivät ole valtavan suuria, mutta kansainvälisesti on havaittu, että miehet ottavat verkko-ostoksissaan pääsääntöisesti enemmän riskejä ja tekevät kalliimpia kertaostoksia. Naiset taas arvioivat riskit (kuten luottokorttitietojen väärinkäyttö, petolliset sivustot, yksityisyydensuojan pettäminen, vialliset tuotteet) todennäköisemmiksi ja pyrkivät tekemään turvallisempia ostopäätöksiä. Verkkokaupan markkinoinnissa riskeihin liittyvien uhkakuvien hälventäminen onkin erityisen tärkeää, jos kaupan potentiaalinen asiakaskunta koostuu enimmäkseen naispuolisista kuluttajista. Verkkokaupan kotimaisuus on myös tärkeämpää naisille kuin miehille: vähiten kaupan kotimaisuudelle antavat painoarvoa nuoret miehet.

 

Kaverin suosituksella merkitystä erityisesti naisille

 

Yksi mielenkiintoinen havainto on se, miten ystävän antama suositus vaikuttaa kuluttajan ostopäätökseen. Ystävien antamat suositukset tietyistä verkkokaupoista näyttäisivät vaikuttavan vahvasti naisten myönteisiin ostopäätöksiin. Miehillä tällainen ”kaverivaikutus” on vähäisempi, vaikka tuotearvioita ja verkkokeskusteluita tuotteista kummatkin sukupuolet lukevat yhtä ahkerasti. Verkkokauppaa valitessa kuluttajat luottavat sosiaalisessa mediassa esitettyihin arvioihin. Naiset etsivät sosiaalisen median kautta tietoa erityisesti alennuksista, miehet taas uutuuksista.

Ei kommentteja.

Lue ja kommentoi »

Kohti ketterää verkkokauppaa

Perinteisessä monikanavaisessa ajattelussa ei ole enää järkeä. Tämä on arvostetun Forrester-tutkimusyhtiön sähköisen kaupankäynnin asiantuntijan Brian Walkerin viimevuotisen raportin johtopäätös. Nimellä Welcome to the Era of Agile Commerce kulkevan raportin mukaan kuluttajat ovat nykyisin yhteydessä verkkoon laajalla joukolla toisiinsa yhdistyviä Internet-laitteita, jotka ovat tehneet perinteisestä monikanavaisesta lähestymistavasta vanhanaikaisen.

 

Splinternet, eli mikä on muuttumassa

 

Olemme eläneet pitkään Internetin kulta-aikaa, johon on kuulunut yhtenäisen verkon käyttäminen varsin yhdenmukaisilla PC-tietokoneilla ja selaimilla. Nykyisin Internetiä uhkaa pirstoutuminen yksityisten, suojattujen alustojen, poliittisten päätösten ja patentoitujen teknologioiden vuoksi. Facebookin kaltaiset valtavan suositut sivustot piilottavat suuren määrän sisältöä hakukoneilta salasanojen taakse. Internetin yhtenäisyyden hajoaminen tarkoittaa sitä, että verkkomarkkinointi muuttaa muotoaan ja asiakkaita tulee seurata tähän uuteen palveluverkostoon. Forrester kutsuu tästä pirstaleista verkostoa Splinternetiksi.

Muutosten myötä "kanava" ei ole enää paras termi kuvaamaan asiakkaiden vuorovaikutus yritysten kanssa, vaan vuorovaikutus tapahtuu toisiinsa yhdistyvien kosketuspisteiden (touchpoint) kautta. Kosketuspisteillä tarkoitetaan perinteisiä kanavia kuten kauppoja, puhelinpalveluita ja verkkosivustoja, mutta myös uusia nousevia vuorovaikutuksen tapoja kuten sosiaalinen media, mobiilisivustot ja -sovellukset, sekä älypuhelimissa ja tableteissa tapahtuva vuorovaikutuksellinen mainonta, verkkoyhteydellä varustetut uuden sukupolven televisiot, jopa älyautot.

Kosketuspisteiden verkostoon kuuluvat myös ”kanavat”, jotka eivät ole varsinaisesti yhteydessä Internetiin, mutta käyttävät hyödyksi verkkokaupan web-sisältöä. Näitä ovat esimerkiksi interaktiiviset kyltit, QR-koodit lehdissä ja bussipysäkeillä, tableteilla varustetut myyntiedustajat, sekä verkkokauppajärjestelmään integroidut puhelinpalvelut. Splinternetissä verkkokauppatoiminnan keskipisteenä ja kaikkea sisältöä toimittavana järjestelmänä on uudenlainen ketterä verkkokauppa-alusta.

 

Mitä on tehtävä?

 

Kehityksen seurauksena yritysten on aika siirtyä monikanavaisesta ajattelusta uuteen verkkokaupan aikaan. Tämä tapahtuu optimoimalla henkilöstö, prosessit ja teknologia palvelemaan nykypäivän aktiivisia, jatkuvasti verkkoon yhdistettyjä asiakkaita nopeasti muuttuvassa Splinternetissä. Tämä on ketterää verkkokauppankäyntiä. Forrester määrittelee ketterän verkkokaupan lähestymistavaksi, joka mahdollistaa yrityksen henkilöstön, prosessien ja teknologian tehostamisen tavalla, jolla asiakkaita voidaan parhaiten palvella kaikissa kosketuspisteissä.

Ketterässä verkkokaupassa ei ole kyse vain pienistä muutoksista olemassaolevaan konseptiin. Kyseessä on verkkokaupan muodonmuutos uudenlaiseksi toimintojen ja teknologian kokonaisuudeksi. Ketterän verkkokaupan palaset ja niiden tarjoamat mahdollisuudet saattaa vaikuttaa hyvin samankaltaisilta niiden silmissä, jotka ovat vuosia panostaneet monikanavaiseen verkkokauppaan. Muutoksen ydin on kuitenkin siinä, miten palaset sovitetaan yhteen ja miten yritykset vastaavat asiakkaiden muuttuneisiin tarpeisiin ja uuteen teknologiseen tilanteeseen.

Ketterän verkkokaupan myötä yrityksen pitää määritellä uudelleen resurssinsa ja kapasiteettinsa pysyäkseen mukana vauhdissa (tai käytännössä vähän edellä) kuluttajien omaksuessa uutta teknologiaa ja uusia toimintatapoja. Asiakas on nyt viimeinkin aidosti kaiken keskiössä, ja relevantin sisällön, ostomahdollisuuksien ja palveluiden tarjoaminen on avain menestykseen.

 

Muutos ei tapahdu päivässä

 

Forresterin raportti perustuu useiden kuukausien haastatteluihin eri alojen (mm. vähittäismyynti, matkailu, vakuutusala, terveydenhuolto ja media) johtavien toimijoiden kanssa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Kokonaisuudessaan muutos tulee viemään muutamia vuosia. Kehitys asettaa uusia vaatimuksia verkkokauppajärjestelmille, joiden pitää taipua pois vanhanaikaisesta monikanavaisuudesta tulevaisuuden ketterämpään kaupankäyntiin.

 

Ketterän verkkokaupan strategiat

 

  • Tunne asiakkaasi. Keitä ovat asiakkaasi? Mitä kosketuspisteitä he jo käyttävät ja mihin pitää vuorostaan investoida tulevaisuudessa.
  • Investoi teknologiaan. Ketterän verkkokaupan visio on esittää sisältöä (tuotetietoja, videoita, tuotearvosteluita) ja verkkopalveluita (mm. personointia) saumattomasti kaikissa kosketuspisteissä. Verkkokauppajärjestelmä on tämän liikenteen keskipiste, joka ruokkii muita järjestelmiä. Tämä lähtökohta saattaa edellyttää yrityksiltä tietojärjestelmien uudistamista kohti palvelukeskeistä arkkitehtuuria.
  • Ajattele uudelleen organisaatiorakenteesi. Verkkokauppa-alusta on keskeinen ketterään verkkokauppa-alustaan siirtymisessä mutta se ei yksin riitä. Myös verkkokaupan ylläpitäjien pitää omaksua uudenlainen ajattelutapa.

Ei kommentteja.

Lue ja kommentoi »

Anders Innon helmikuun uutiskirje

Tervehdys ohjelmistotalosta! Tässä helmikuun uutiskirjeessä kerromme uusista yhteistyönäkymistämme. Lisäksi esittelemme Anders Innon saamaa asiakaspalautetta sekä erään veikeän ilmaisen iPad-pelin. Luvassa myös täydellinen suomalainen verkkopalvelu tyylitietoisille herrasmiehille ja hyviä neuvoja mobiiliratkaisusta kiinnostuneille yrityksille!
 


Anders Inno yhteistyöhön Suomen Apteekkariliiton kanssa


 

Käynnistämme kevään aikana tietojärjestelmien kehittämisen yhteystyössä Apteekkariliiton kanssa.

Suomen Apteekkariliitto on vuonna 1897 perustettu apteekkareiden muodostama yhdistys. Apteekkariliitto kehittää eettisesti ja ammatillisesti korkeatasoista apteekkitoimintaa osana terveydenhuoltoa ja tuottaa jäsenilleen apteekkiliikkeen harjoittamista tukevia palveluita.

Uudet verkkopohjaiset teknologiat mahdollistavat täysin uudenlaisia näkökulmia terveydenhuoltoalan palveluiden kehittämiseen. Tämä on suomalaisen tietoyhteiskunnan kehittämisen kannalta haastava ja tärkeä kehityssuunta, jota olemme mielellämme edistämässä.
 

 


Tutkimus: Andersin asiakkaat erittäin tyytyväisiä



Asiakasystävällisyys on Anders Innon kantavia arvoja. Meille se ei tarkoita pelkästään kauniita puheita, vaan myös jokapäiväisiä tekoja asiakkaiden tarpeiden huomioimiseksi.

Kehitämme toimintaamme palautteen perusteella jatkuvasti entistäkin asiakasystävällisempään suuntaan. Toteutimme vuoden alussa huomattavan suuren asiakastyytyväisyystutkimuksen, jossa asiakkailta pyydettiin puhelimitse palautetta Anders Innon toiminnasta, tuotteista ja palvelun laadusta.

Tulos oli yksiselitteisen vakuuttava. Tutkimuksen mukaan 98,6 prosenttia asiakkaistamme on joko tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä Anders Innon toimintaan. Vastausprosentti oli 96,5 eli tutkimus kattaa lähes kaikki Andersin asiakkaat.

Tutkimuksen myönteinen tulos vahvistaa entistään inspiraatiotamme työskennellä asiakkaiden ja Andersin yhteisen hyvän eteen.
 


Anders Innosta sanottua

 
Anders Innon kehittämän järjestelmän myötä toimintamme on tehostunut huomattavasti ja paperityöt ovat pudonneet kolmasosaan. Varastosaldot ja reskontra ovat reaaliajassa ja kaikki toiminnot ja raportit ovat saatavilla heti ajasta ja paikasta riippumatta. Homma siis toimii hyvin, voin suositella muillekin :)
 
Sari Luoma
Toimitusjohtaja
Punanaamio Oy
 

Anders Innon erityisenä vahvuutena näen hyvän ongelmanratkaisukyvyn ja teknologisen osaamisen sekä kyvyn vastata nopeisiinkin lähtöihin laadun kärsimättä.
 
Tony Alin
Digital Media Director,
OS/G A Scandinavian MarCom Agency
 

Projekti onnistui hyvin ja lopputulos näyttää sellaiselta kun sen halusimmekin näyttävän. Yhteistyö ja tekeminen on ollut joustavaa ja sujuvaa. Voimme suositella!
 
Timo Saastamoinen
Alfons Håkans
 

Anders Innon palvelu on erittäin asiantuntevaa. Heti uusia verkkosivuja koskevan toimeksiantomme jälkeen asiat lähtivät rullaamaan sujuvasti. Tapasimme henkilökohtaisesti, jolloin käytiin läpi toimeksianto ja esimerkiksi toiveemme palvelun sisällön, ulkonäön ja prosessin nopeuden suhteen.

Toiveitamme kuunneltiin ja niihin reagoitiin nopeasti ja ennen kaikkea täsmällisesti. Kaikki ajatukset huomioitiin, enkä missään vaiheessa kokenut jääväni yksin. Sain mieltäni askarruttaviin kysymyksiin aina perusteellisen vastauksen.

Palvelu oli ilahduttavan asiakaslähtöistä ja hintalaatu-suhde suorastaan mainio. Sivuston julkaisun jälkeenkin työntekijät myyntipäälliköä myöten pitivät huolta, että osaan jatkossa päivittää sivuja myös omatoimisesti.
 
Kaiken kaikkiaan upeaa palvelua! Anders Innon osaamista aion hyödyntää myös jatkossa.
 
Anna-Erika Pesonen
Avustava lakimies
Asianajotoimisto Mikael Markkula
 

Olemme erittäin tyytyväisiä Anders Innon toimintaan. Asiat ovat hoituneet oikein hyvin: asiakkaan tarpeisiin reagoidaan nopeasti ja lopputuloksena on aina laatutyötä.
 
Allan Piittisjärvi
Toimitusjohtaja
Ecakit Oy
 
Kiitämme asiakkaitamme palautteesta!
 


Lapsille suunnattu muistipeli julkistettu Applen App Storessa

 


Fliptiles on Andersin kehittämä lapsille suunnattu iPad-muistipeli, joka julkaistiin keskiviikkona Applen App Storessa. Ilmaisen pelin idea on yksinkertainen: opettele ulkoa näytettyjen hedelmäkorttien paikat laudalla ja etsi korttiparit pienemmällä mahdollisella määrällä arvauksia.

Keskittymiskykyä ja loogista päättelyä edistävä peli on suunnattu 3-5-vuotiaille lapsille, mutta vanhemmatkin voivat toki pelata! Fliptilesin käyttöliittymä perustuu visuaalisiin merkkeihin eikä se edellytä lukutaitoa.

Muistipeli tukee myös moninpeliä ja Fliptiles onkin hyvää ajanvietettä lapsille esimerkiksi lomamatkalla auton takapenkillä. Peliä onkin ladattu ensimmäisten vuorokausien aikana jo satoja kertoja App Storesta.  

Lataa Fliptiles ilmaiseksi tästä linkistä!

 


Case: Herrainpukimon verkkokauppa

 
Herrainpukimo yhdistää klassisen tyylikkään pukeutumisen ja uusimman teknologian.

Business- ja juhlapukeutumiseen erikoistuneesta verkkokaupasta löydät laajan valikoiman miesten vaatteita ja asusteita huippuvalmistajilta. Herrainpukimo on myös mittatilaustyönä valmistettujen vaatteiden verkkopalvelu.

Innovatiivisen palvelun filosofiana rakentaa maailmaa, jossa ihmiset eivät sovita vaatteita vaan vaatteet sovitetaan heidän vartaloonsa.

Miestenliikkeen päätuotteita ovat mittatilauskauluspaidat, laadukkaat kengät sekä asusteet. Verkkopalvelun teknisestä toteutuksesta ja visuaalisesta ilmeestä vastaa luonnollisesti Anders Inno.

Tutustu Herrainpukimoon.

 


Blogi: Mobiilista ja rajapinnoista


Vaikka palvelin olisi olemassa, kehittäjän tarvitsee silti määritellä tapa, jolla mobiililaite ottaa yhteyttä palvelimeen ja lähettää ja vastaanottaa dataa.

Tätä voi verrata oman kielen kehittämiseen. Kehittäjä ei halua, että muut ymmärtävät mitä sovellus puhuu palvelimen kanssa, mutta palvelimen ja sovelluksen pitää ymmärtää toisiaan.

Kaiken tämän toteuttamiseen tarvitaan rajapintoja. Jos rajapintoja ei ole olemassa, sovelluskehittäjälle ei ole muuta vaihtoehtoa kuin rakentaa ne käsin.

Tähän menee aikaa, eikä sovelluksen toimittaja enää laskuta pelkästään mobiilisovelluksesta vaan myös tarvittavien rajapintojen kehittämisestä ja dokumentoinnista.

Lue lisää.

2 Kommenttia

Lue ja kommentoi »

Mobiilikehityksen haasteita I: Rajapinnat

Sanoma uutisoi toissaviikolla, että rajusti lisääntynyt uusien mobiililaitteiden käyttö näkyy jo tilastoissa. Viestintäyhtymän digitaalisen liiketoiminnan johtajan mukaan 2012 tulee olemaan vuosi, jolloin mobiilikäyttöön suunniteltujen sisältöpalveluiden käyttö saavuttaa laajan suosion Suomessa. Kehitys  ei tietenkään rajoitu vain Suomeen vaan mobiiliteknologian nousu on kansainvälinen ilmiö.

 

Mobiilikehityksen haasteet ja kustannukset

 

Mobiilisovellukset ja mobiilisivustot kiinnostavat nyt yrityksiä. Ominaisuuksien lisäksi myös mobiiliratkaisujen hinta mietityttää. Yrityksillä saattaa kuitenkin olla epärealistiset käsitykset sovelluksen tai sivuston kehitykseen vaaditusta työmäärästä ja sitä kautta myös hinnasta. Mutta mistä mobiilikehityksen kustannukset muodostuvat?

Tulemme julkaisemaan blogissa kirjoituksia, joissa valotetaan mobiilikehityksen haasteita ja sen vaatimien kustannusten taustoja. Ensimmäisessä kirjoituksessa käsitellään rajapintoja, jotka voivat tilanteesta riippuen olla kehittäjälle suurin apu tai pahin painajainen. Tässä kirjoituksessa keskitytään vain mobiilisovellusten kehittämiseen, mutta myöhemmin otetaan kantaa myös selainpohjaisten mobiilipalveluiden toteuttamiseen.

 

Laajempi kokonaiskuva kadoksissa

 

Mobiiliratkaisuista kiinnostuvassa yrityksissä ajatellaan valitettavan mobiilisovellusta vain ja ainoastaan sovelluksena. Ei tulla ajatelleeksi, että jos sovelluksen halutaan tallentavan tietoja sitä varten tarvitaan myös ylläpidettyjä palvelimia. Yritys ei tarvitse resursseja vain yksittäiseen mobiilisovellukseen, vaan kokonaiseen sovellus-palvelin-infrastruktuuriin.

Palvelinta tarvitaan aina jos sovellukseen halutaan autentikointi/kirjautuminen, tai ominaisuus jonka asetuksia ylläpitäjien on voitava myöhemmin muuttaa, tai edes yksinkertainen lomake jonka avulla kerätään käyttäjiltä tietoja.

 

Rajapintojen kehittämiseen menee aikaa

 

Vaikka palvelin olisi olemassa, kehittäjän tarvitsee silti määritellä tapa, jolla mobiililaite ottaa yhteyttä palvelimeen ja lähettää ja vastaanottaa dataa. Esimerkiksi iPhonelle tähän ei ole valmista plug-and-play -ratkaisua, joten mobiilikehittäjän pitää useimmiten tehdä kaikki käsityönä.

Tätä voi verrata oman kielen kehittämiseen. Kehittäjä ei halua, että muut ymmärtävät mitä sovellus puhuu palvelimen kanssa, mutta palvelimen ja sovelluksen pitää ymmärtää toisiaan. Tähän tarvitaan rajapintoja, joiden kautta sovelluksen ja palvelimella olevan järjestelmän välinen tiedonsiirto onnistuu.

Mobiilikehittäjän työtä helpottaa, jos sovelluksen tilaajalla on valmiit rajapinnat ja tilaaja on valmis luovuttamaan niistä dokumentaatiota kehittäjälle. Jos rajapintoja ei ole olemassa, sovelluskehittäjälle ei ole muuta vaihtoehtoa kuin rakentaa ne käsin. Tähän menee aikaa. Tällöin sovelluksen toimittaja ei laskuta pelkästään mobiilisovelluksesta vaan myös tarvittavien rajapintojen kehittämisestä ja dokumentoinnista.

 

Vastavuoroista kommunikaatiota tarvitaan

 

Laadukkaan dokumentaation ja vastavuoroisen kommunikaation roolia ei voi korostaa liikaa kun puhutaan rajapinnoista. Sovelluksen kehittäjällä tulee olla mahdollisuus vaihtaa vapaasti tietoja toisessa päässä olevan järjestelmän kehittäjien kanssa. Tämä on välttämätöntä, koska useimmiten sovelluksen toiminnan tukeminen edellyttää muutosten tekemistä (kuten bugien korjaamista) toisessa päässä.

Valitettavan usein varsinkin suuremmat yritykset saattavat kuitenkin olla salailevia ja epäluuloisia paljastamaan ulkopuolisille tietoja rajanpinnoistaan. Terve skeptisyys onkin paikallaan, mutta liiallisuuksiin vietynä salaileminen haittaa vakavasti kehittäjän mahdollisuuksia toteuttaa optimaalisella tavalla toimiva mobiilisovellus.

 

Summa summarum

 

Laadukkaiden mobiilisovellusten kehittäminen vaatii oman aikansa. Valmiit, toimivat ja hyvin dokumentoidut rajapinnat lyhentävät projektikestoa. Puutteelliset, salamyhkäiset tai kokonaan puuttuvat rajapinnat pidentävät sitä. Tämä on sellainen asia, mikä jokaisen yrityksen olisi hyvä ottaa huomioon mobiiliprojektin budjettia ja aikataulua laadittaessa.

Ei kommentteja.

Lue ja kommentoi »

Selaa blogiarkistoa