Arkisto: 2011

Mobiiliteknologia siivittää innovaatioita ja talouskasvua

Jos kulunutta vuotta arvioidaan teknologian osalta, on selvää että olemme nähneet mobiiliteknologian suuren vuoden. Tämä on ilmeistä jo useimpien ihmisten arkielämästä – yhä useammilla ihmisillä ja heidän ystävillään on älypuhelin tai muu mobiililaite – mutta varsinkin arvostettujen tutkimuslaitosten tilastot mobiiliteknologian nykyisyydestä ja tulevaisuudesta piirtävät hurjaa kokonaiskuvaa mobiilimaailman noususta.

Kehityksen painopiste siirtynyt pöytäkoneista mobiililaitteisiin


YK:n alainen Kansainvälinen televiestintäliitto ITU arvioi, että mobiililaitteiden myynnissä ylitetään biljoonan dollarin liikevaihto vuoden 2012 tienoilla. Näyttää vahvasti siltä, että teknologisen kehityksen painopiste on siirtymässä lopullisesti pöytäkoneista mobiililaitteisiin: älypuhelimia myydään tänä vuonna tutkimusyhtiö Gartnerin mukaan ensimmäistä kertaa enemmän kuin PC-koneita. Selvä merkkinä voi pitää sitäkin, että Googlen kaltaiset edelläkävijät ovat lähteneet panostamaan vahvasti mobiilikäyttökokemuksen parantamiseen.

Todellinen muutos vasta tulossa


Maailmassa on tällä hetkellä noin 4,6 miljardia mobiililaitetta, mutta todellinen muutos on vasta tulossa. Kun ohjelmistotalot siirtävät yhä enemmän resursseja mobiiliohjelmistojen kehitykseen, tulemme näkemään samanlaisia teknologisia harppauksia ja koko alaa uudistavia innovaatioita kuin tietokonealalla 1980-luvulla.  Tämä mobiilisovellusten luoma tehokkuus ja mahdollisuus resurssien virtaviivaiseen yhdistämiseen tulee synnyttämään kiihtyvällä tahdilla uusia liiketoiminnan muotoja, joista hyötyvät niin innovatiiviset start-upit kuin aikaansa seuraavat perinteiset organisaatiotkin.

Mobiili-innovaatiot pitävät talouden rattaat pyörimässä


Mobiiliteknologia tulee olemaan lähivuosikymmeninä merkittävä globaalia talouskasvua edistävä tekijä, joka muuttaa tapaa jolla yritykset ja kuluttajat toimivat. Visiot talouskasvua vauhdittavasta ja ihmisiä kansainvälisesti yhdistävästä uudesta digitaalisesta taloudesta eivät ole peräisin mobiilifirmojen mainosmateriaaleista, vaan suurten ja arvostettujen tutkimuslaitosten ja mediatalojen maltillisista ennusteista. Näyttää siltä, että mobiiliteknologia on tulevaisuudessa valonpilkahdus muuten varsin synkältä vaikuttavassa taloustilanteessa.

Ei kommentteja.

Lue ja kommentoi »

Kotimaisuus on verkkokaupalle kilpailuetu

 

Marraskuun alussa todettiin, että suomalainen verkkokauppa jatkaa kasvuaan ja kotimaiset verkkokaupat ovat onnistuneet vastaamaan ulkomaisten verkkokauppojen kilpailuun. Ulkomaisen verkkokaupan osuus koko verkkomyynnistä ei ole merkittävästi kasvanut viime vuodesta. Itellan teettämä tuore tutkimus vahvistaa tätä samaa trendiä.

Verkkokauppiailla pitää tulevina viikkoina kiirettä: verkkokaupasta on tullut vuosi vuodelta merkittävämpi joululahjojen hankintakanava. Lähes puolet suomalaisista kertoo ostavansa tänä vuonna lahjoja verkosta. Kaikkein innokkaimpia ostoaikeet ovat 25-34-vuotiaiden keskuudessa, mutta myös 15-54-vuotiaat ilmoittavat keskittävänsä ostoksia verkkoon keskimääräistä todennäköisemmin.

Jouluna ja muulloinkin ostajavat suosivat vahvasti kotimaisia verkkokauppoja. Syynä on kuluttajien vahva luottamus kotimaiseen verkkokauppaan. Vielä pari vuotta sitten kotimaisuuden ei nähty olevan kilpailuetu verkkokaupalle, mutta uudet tutkimustulokset kertovat muuta. Kotimaisuus onkin ehdottomasti kilpailuetu, jota verkkokauppiaiden kannattaisi tuoda voimakkaammin esille viestinnässä ja markkinoinnissaan.

Ei kommentteja.

Lue ja kommentoi »

Tietoturva median valokeilassa

Viime aikojen uutiset kotimaisten verkkopalveluiden tietomurroista ovat herättäneet huolta suomalaisissa. Huolestuminen on ymmärrettävää, sillä koskaan aikaisemmin ei Suomessa ole uutisoitu muutaman viikon sisään näin montaa isoa tietovuotoa. Kaikki alkoi marraskuun alussa 16 000 suomalaisen henkilötiedot sisältäneen listan julkaistusta netin keskustelupalstalla. Listalla on henkilöiden nimi, henkilötunnus loppuosineen, osoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite. Hieman myöhemmin 500 000 sähköpostiosoitetta ja mahdollisesti noin 14 600 salasanaa vuodettiin nettiin.

Viimeisin uutinen kertoo, että Krp tutkii Netcar Finland Oy:n verkkosivujen tietomurtoa, jossa palveluun rekisteröityjen tietoja julkaistiin verkossa. Tietomurrossa paljastui noin 12 000 käyttäjätunnusta, salasanaa ja sähköpostiosoitetta. Viestintäviraston tietoturvayksiköstä kerrotaan, että hyökkäyksissä on käytetty SQL-injektiohyökkäyksiä tai niiden rinnalla myös muita menetelmiä. Suomalaisia koskettavista tietoturvaongelmista monella verkkokauppiaalla varmasti vielä hyvässä muistissa helmikuussa paljastuneet avoimen lähdekoodin verkkokauppaohjelmistojen vakavat haavoittuvuudet.

Tietomurrot kansainvälinen muoti-ilmiö


Tietomurroilla on kansainvälinen kontekstinsa. Viime vuosina kansainvälinen media on näyttävästi uutisoinut erilaisista tietovuodoista ja iskuista verkossa toimivia järjestelmiä vastaan. Vapaassa tietoyhteiskunnassa myös tieto halutaan vapauttaa, vaikka sitten laittomin keinoin. Niin WikiLeaks kuin vaikeasti hahmotettava Anonymous-hakkeriliikekin ovat omilla tavoillaan sekoittaneet pakkaa ympäri maailman. Suuren luokan tietomurrot ja verkkorikollisuuteen keskittyvän alakulttuurin esiintyminen otsikoissa ovat omiaan hämmentämään tavallista verkossa asioivaa kuluttajaa. Voiko netissä enää luottaa mihinkään?

 
Tietoturvan mielikuvia ja todellisuutta


Fakta on, että useimmilla kuluttajilla ei ole riittävää tietoteknista osaamista verkkopalveluiden todellisen tietoturvan arvioimiseen. Tällöin luottamus perustuu lähinnä palvelun viestittämiin mielikuviin, joiden perusteella kuluttaja arvioi palvelun luotettavuutta. Olemme Anders Innolla pyrkineet aina panostamaan sekä turvallisuutta viestittäviin mielikuviin että teknisiin valintoihin, jotka tekevät tuotteidemme tietoturvasta todellisuutta. Verkkopalvelumme perustuvat Django-ohjelmistokehykseen, jonka valinnassa korkea tietoturva oli yksi keskeinen kriteeri. Lisätietoja Djangon hyödyistä verkkopalvelualustana on luettavissa
täältä.


Verkkokaupassa on omat riskinsä ja tietoturvan kannalta merkittävät tekijänsä. Tietomurtoa suunnitteleville verkkokauppa on puoleensavetävä kohde koska se sisältää mahdollisuuden taloudelliseen hyötyyn ja petokseen. Verkkokaupan tuleekin vaikuttaa kuluttajat luotettavuudestaan. Kaupan hyvä maine ja tunnettuus on uusimpien
tutkimusten mukaan erityisen tärkeää suomalaisilla kuluttajille. Verkkokaupparatkaisun tilaajan näkökulmasta riskit ovat hallittavissa oikeilla kumppanivalinnoilla.


Tietoturvallisuutta vahvistavia tekniikoita


Anders Innon verkkokaupparatkaisut sisältävät useita ominaisuuksia, jotka vahvistavat verkkokaupparatkaisujemme tietoturvaa. Pääsy kaupan hallintaliittymään on mahdollista vain yhtä reittiä, mikä tekee käyttäjän tunnistamisesta varmempaa. Salasanoissa käytetään turvallisia SHA1-tarkisteita sekä ohjelmisto- että käyttäjäkohtaisessa salauksessa. Luottokorttitietoja ei koskaan säilytetä tai käsitellä verkkokauppajärjestelmässä, vaan asiakas ohjataan suorittamaan maksu maksutapajärjestelmään. Lisäksi suosittelemme verkkokauppa-asiakkaillemme SSL-suojausta.


Tietoturvan kannalta web-sovellusten kriittisin osa on käyttäjän syöttämän datan käsittely. Kaiken ohjelmaan ulkopuolelta tulevan tiedon - kuten syötetyn käyttäjätunnuksen ja salasanan - käsittelyssä tulee noudattaa ohjelmiston sisällä suurta varovaisuutta. Suomen viimeisimmät tietomurrot ovat nähtävästi olleet niin sanottuja SQL-injektioita, jotka ovat seurausta web-sovelluksen ulkopuolelta tulevan datan turvattomasta käsittelystä. Ohjelmistoissamme on vahva suoja SQL-injektioita vastaan.


Vika voi olla työkaluissa tai koodarissa


Tuotteemme ja palvelumme on toteutettu Python-kielellä, toisin kuin tietomurron kohteeksi joutuneet palvelut, joissa käytetään PHP:tä. Totuuden nimessä on sanottava, että vika on tuskin ollut kielessä - sekä Pythonissa että PHP:ssä on mahdollista torjua helposti SQL-injektiot käyttämällä asianmukaisia rajapintoja. Valitettavasti verkko on kuitenkin täynnä PHP-kielellä toteutettuja amatöörimaisia palveluita ja ohjelmistoja, jotka ovat haavoittuvaisia SQL-injektioiden kaltaisille äärimmäisen yksinkertaisille murtotekniikoille.


PHP:llä toteutetuissa työkaluissa esiintyy myös yleisesti kielen huonosta suunnittelusta johtuvia ongelmia kuten puskurin ylivuotovirheitä ja haavoittuvuuksia merkkijonojen käsittelyssä. PHP:tä ei yleisesti pidetäkään parhaana valintana tietoturvan kannalta kriittisiin sovelluksiin.

Ei kommentteja.

Lue ja kommentoi »

Tietoturva, räätälöitävyys, tehokkuus - Miksi valita Django Drupalin sijaan

Verkkopalvelua rakennettaessa ensimmäinen ja tärkein valinta koskee palvelun alustaksi valittavaa järjestelmää. Hyvin yksinkertaiset verkkosivustot voidaan toteuttaa Wordpressin kaltaisten varsin yksinkertaisten sisällönhallintajärjestelmien avulla, mutta monimutkaisempien tietokantapohjaisten verkkopalveluiden toteuttamiseen tarvitaan laajempia ohjelmistoja.

Yksi suosituimmista avoimen lähdekoodin sisällönhallintajärjestelmistä on Drupal, jolla on toteutettu yli puoli miljoonaa verkkosivustoa – mukaan lukien Valkoisen talon sekä talouslehti The Economistin verkkopalvelut. Suomessa Drupalia käyttävät muun muassa YLE ja Suomi24-keskustelupalsta.

Anders Inno käyttää verkkopalveluissaan Djangoa, joka on avoimeen lähdekoodiin perustuva ohjelmistokehys. Django ei ole kansainvälisessä suosiossa samalla tasolla Drupalin kanssa, mutta sen käyttäjäkunta kasvaa kovaa vauhtia. Toimitamme asiakkaillemme aina parasta käytettävissä olevaa teknologiaa ja olemme valinneet Djangon sen nopeuden, tehokkuuden, tietoturvan ja erinomaisen räätälöitävyyden vuoksi.

Tässä kirjoituksessa havainnollistamme Djangon erinomaisia teknisiä ominaisuuksia vertailemalla sitä suositumpaan kilpailijaansa Drupaliin. Kirjoituksen pohjana on verkkokehittäjien keskuudessa huomiota herättänyt artikkeli Drupal or Django? A Guide for Decision Makers.[1]

Ohjelmistokehys vs. sisällönhallintajärjestelmä

Djangon ja Drupalin suurin ero on ohjelmistojen yleisessä luonteessa:

Django on ohjelmistokehys (framework), jolla on sisällönhallintajärjestelmän ominaisuuksia.
Drupal on sisällönhallintajärjestelmä, jolla on ohjelmistokehyksen ominaisuuksia.

Ohjelmistokehys toimii teknisesti matalammalla tasolla kuin sisällönhallintajärjestelmä. Tämän takia ohjelmistokehys ei ole loppukäyttäjälle avaimet käteen –ratkaisu mutta se on huomattavasti joustavampi kuin tavanomainen sisällönhallintajärjestelmä. Joustavuus on seurausta siitä, että ohjelmistokehys ei oleta asioita niin paljon kuin sisällönhallintajärjestelmä. Ohjelmistokehys ei esimerkiksi oleta missä muodossa sisältöä halutaan esittää tai mitä WYSIWYG-editoria käytetä sisällön tuottamiseen. Toisaalta ohjelmistokehys vaatii tyhjältä pöydältä aloittamisen takia kehittäjiltä enemmän vaivaa ja tietotaitoa.

Varsinainen raja ohjelmistokehyksen sisällönhallintajärjestelmän välillä on kuitenkin usein häilyvä. Vaikka Django on ensisijaisesti ohjelmistokehys, siihen on saatavilla helppokäyttöinen ja täysin räätälöitävä hallintonäkymä (Django CMS), jonka avulla Django toimii käyttäjän näkökulmasta sisällönhallintajärjestelmän tavoin.

Djangon ja Drupalin erot voitaisiin ehkä tiivistää siten, että Djangossa painotetaan yksinkertaisuutta ja selkeyttä; jos jotain tarvitaan, se lisätään erikseen. Drupal tarjoaa paljon valmiina ja tekee käyttäjän puolesta monenlaisia oletuksia. Tämä mahdollistaa nopean käyttöönoton, mutta saattaa johtaa jatkossa siihen, että aikaa kuluu tarpeettomien asioiden ja toiminnallisuuksien poistamiseen.

Python vs. PHP

Django tehty oliopohjaisella Python-ohjelmointikielellä. Tämä tarkoittaa muun muassa, että erilaisia elementtejä voidaan liikutella ja käyttää uudelleen Djangon koodissa helposti. Pythonin ydinjärjestelmä on pieni ja tehokas ja sitä tuetaan ladattavilla moduuleilla – oliopohjaisuus mahdollistaa kaiken ylimääräisen koodin eliminoimisen. Pythonin laaja kehittäjäekosysteemi tarjoaa erittäin nopean, tehokkaan, tietoturvallisen ja laajennettavan ympäristön verkkopalveluiden rakentamiselle.

PHP:llä toteutettu Drupal ei ole samassa määrin oliopohjainen, vaikka siinä on joitakin oliopohjaisia elementtejä. PHP:tä voidaankin pitää Drupalin varsinaisena akilleenkantapäänä. PHP on suoraan sanottuna vanhentunut ja puutteellinen kieli. Kielestä puuttuu vieläkin esimerkiksi täysi Unicode-tuki, vaikka sellaista olisi tarvittu jo ainakin vuosikymmenen verran (Pythonissa on ollut täydellinen Unicode-tuki jo vuodesta 2000). PHP:tä käytetään usein vain siitä syystä, että se on oletus ja helposti käytettävissä vaikka parempiakin vaihtoehtoja olisi tarjolla. On tärkeää tiedostaa että kaikki mitä voidaan tehdä PHP:llä, voidaan tehdä myös Pythonilla, mutta sama ei päde toisinpäin.

Tietoturva

Drupalilla ja muilla PHP-pohjaisilla sisällönhallintajärjestelmillä (Joomla, Wordpress) on synkkä historia tietoturvan saralla, kun taas Djangossa tietoturvaongelmat ovat olleet erittäin harvinaisia. Varmasti osittain siksi, että Djangolla on matalampi julkinen profiili, mutta myös siksi, että Django tekee vähemmän oletuksia siitä, miten asiat toimivat. Djangossa on erinomaisia tietoturvallisuutta lisääviä ominaisuuksia kuten kehittynyt lomakkeiden käsittely sekä URL-kuvausjärjestelmä, joka estää pääsyn sellaisiin URL-malleihin joihin ei ole ennalta määritelty pääsyä kehittäjien toimesta.

Sivupohjien hallinta

Djangon ohjelmointiarkkitehtuuriin kuuluu mahdollisimman täydellinen erottelu ohjelmointilogiikan, sisältörakenteen ja sisällön esittämistä ohjaavan koodin välillä. Tämä käyttöliittymän erottaminen sovellusaluetiedosta eli MVC-arkkitehtuuri (model-view-controller, malli-näkymä-käsittelijä) toimii perustana Django CMS:n selkeälle ja suoraviivaiselle sivupohjien hallinnnalle.

Elegantti järjestelmä mahdollistaa sivupohjien sisäiset sivupohjat, erilaiset pohjat sivuston eri alueille sekä päällekkäisyyksien eliminoimisen sivupohjakoodissa. Kehittäjien lausuntojen mukaan ”ilo” on sana, joka parhaiten kuvastaa työskentelyä Djangon CMS:n sivupohjien hallinnan kanssa. Yleinen Drupalia koskeva kritiikki sen sijaan on, että sivupohjien räätälöinti voi olla vaikea. Sivupohjien hallinnasta Drupalissa on kirjoitettu kokonaisia opaskirjoja, mikä kuvastaa osaltaan niiden käsittelyn monimutkaisuutta.

Tietokanta

Djangossa ei käsitellä tietokantaa suoraan vaan oliopohjaisen tietomallin avulla. Selkeät ja suoraviivaiset mallit sekä niiden kyselyihin käytettävät querysetit helpottavat asioita. Niiden avulla vältetään monimutkaiset SQL-komennot, jotka ovat usein vaikeita ja virhealttiita. Kehittäjät säästävät näin aikaa ja organisaatio rahaa. Samalla parannetaan myös tietoturvan tasoa. Drupalissa ei ole vastaavaa järjestelmää tietokantojen käsittelyyn.

Nopeus

Järjestelmien nopeutta on vaikea vertailla luotettavasti, sillä se edellyttäisi kahta täysin identtistä sivustoa joista toinen on toteutettu Drupalilla ja toinen Djangolla. Djangoa ja Drupalia vertailevan artikkelin mukaan Drupalissa on paljon kerroksia, joiden läpi kaikkien sivukyselyiden pitää kulkea. Tämän seurauksena syntyy korkea määrä kyselyitä palvelimelle, mikä saattaa hidastaa sivun latautumista.

Todellisuudessa ongelma ei ole kovin akuutti suuria kävijämääriä saavilla tietokantapohjaisilla sivuilla, sillä ne käyttävät joka tapauksessa välimuistia suorituskyvyn ylläpitämiseksi. Keveys ja tehokkuus on kuitenkin aina suotavia ohjelmistoja käytettäessä. Samassa artikkelissa huomautetaan, että Drupalin päälle toteutettu sivusto todennäköisesti vaatii välimuistin käyttöä pienemmillä kävijämäärillä kuin vastaava Django-pohjainen sivusto.

Käyttöönotto

Drupalin avulla saattaa olla nopeampaa ottaa käyttöön hyvin yksinkertainen ja sivusto pakettiratkaisuna, mutta jos palvelu vaatii vähänkään räätälöintiä saattaa työmäärä kasvaa radikaalisti. Djangolla on kovemmat vaatimukset kehittäjien tietotaidon suhteen, mutta toisaalta Djangon räätälöinti on Drupalia vaivattomampaa, selkeämpää ja suoraviivaisempaa. Asiansa osaavat Django-kehittäjät voivat ottaa käyttöön ja uudistaa vanhoja, jopa hyvinkin laajoja palveluita hyvinkin nopeasti.

Drupalilla on maine vaikeasti päivitettävänä koska siihen toteutetaan paljon sisäisiä muutoksia merkittävien julkaisujen välillä. Yksikään ohjelmistoalusta ei ole toki immuuni tälle ongelmalle, mutta Djangon moduuleissa nähdään erittäin harvoin päivityksestä johtuvia ongelmia ja silloinkin ne ovat useimmiten helposti korjattavissa. Tähän vaikuttaa varmasti Djangon pitkälle viety oliopohjaisuus, jonka puuttuminen juuri vaikeuttaa Drupalin päivitysprosessia. Lukuisten kehittäjien kokemusten mukaan yksinkertaisten räätälöintien tekeminen Drupalissa voi vaatia saman ajan kuin samojen asioiden toteuttaminen tyhjältä pöydältä Djangossa.

Jatkokehitys

Drupal voittaa Djangon suosiossa ja siten myös tarjolla olevien lisäosien ja yhteisöllisen käyttötuen määrässä. Toki Djangollakin on oma yhteisönsä, jolta saa nopeasti apua ja vastauksia, mutta Drupalin yleisyys nostaa sen tässä kohtaa eri tasolla. Tämä on ongelma, jos Djangon käytössä ollaan julkisesti tarjolla olevan avun ja lisäosioen varassa. Mutta jos Django-pohjaisen ratkaisun kehittäminen on sellaisen organisaation vastuulla, jolla on kyky luoda puuttuvat resurssit luodaan itse omien kehittäjien toimesta, ei ongelmia tässä suhteessa ole.

Avoimen lähdekoodin sovelluksena sekä Django että Drupal eivät kumpikaan sido palvelun käyttäjä mihinkään tiettyyn kehittäjätahoon vaan palvelun kehitystä voidaan tarvittaessa jatkaa toisen organisaation voimin.

Lopuksi

Drupal on hyvä työkalu, jos halutaan valmis ratkaisu verkkopalvelun sisällönhallintajärjestelmäksi, joka voidaan ottaa käyttöön organisaation omin voimin ilman erillistä ja erityistä ammattitaitoa. Verkkosivuston avaaminen on helppoa, mutta sen muokkaaminen ja räätälöinti voi osoittautua pitkällä aikavälillä vaativaksi ja aikaavieväksi.

Ohjelmistoarkkitehtuurissa, räätälöitävyydessä, nopeudessa ja tietoturvassa Django-sivustoilla on selkeitä etuja Drupaliin verrattuna. Toimivan Django-ratkaisun edellytyksenä ovat kokeneet kehittäjät, mutta jos tällainen voimavara on saatavilla, niin palvelu saadaan käyttöön nopeasti ja se voidaan räätälöidä monipuolisesti vastaamaan käyttötarkoitusta. Ylläpitäjille käyttöönotetun Django-järjestelmän ylläpitäminen on erittäin helppokäyttöistä ja vaivatonta.

1 Kommentti

Lue ja kommentoi »

Verkkokauppa jatkaa kasvuaan

Suomalainen verkkokauppa jatkaa uuden tutkimuksen mukaan kasvuaan. Vuoden 2011 tammi-kesäkuussa suomalaiset kuluttivat verkossa 5,2 miljardia euroa, missä on kasvua vuodentakaisesta 15 prosenttia. Kotimaiset verkkokaupat ovat onnistuneet vastaamaan ulkomaisten kauppojen kilpailuun. Ulkomaisen verkkokaupan osuus on koko potista noin 13 prosenttia eikä määrä ole merkittävästi noussut viime vuodesta.

Andersin ratkaisuilla keskivertoa enemmän kasvua

Anders Innon toimittamissa verkkokaupoissa kasvu on ollut vielä huomattavasti yleistä tasoa kovempaa*. Lokakuusta 2010 lokakuuhun 2011 Anders Innon toimittamien b2c- ja b2b-verkkokaupparatkaisujen määrä kasvoi yli 40 prosenttia. Kasvua ei tapahtunut pelkästään kauppojen määrässä, vaan samalla aikavälillä myös tilausmäärän keskiarvo kauppaa kohden kasvoi merkittävästi – peräti 70 prosenttia. Samalla Anders Innon mahdollistaman verkkokaupankäynnin kokonaisarvo nousi lähes 60 prosenttia.

Kulutustuotteet ja elektroniikka kuluttajien mieleen

Asiakkuusmarkkinointiliiton, Kaupan liiton ja TNS Gallupin tutkimuksen mukaan verkossa tapahtuvan vähittäiskaupan suurimmat tuoteryhmät ovat kulutus-, viihde-elektroniikka ja tietotekniikka, mutta myös pukeutuminen on yksi suurimmista verkkokaupan tuoteryhmistä. Anders Innon osalta verkkokaupoissa myytävistä tuotteista nousevat erityisesti esille kulutustuotteet, elektroniikka sekä urheilutarvikkeet ja –laitteet. Vahvan b2b-sektorimme ansiosta myös erilaiset komponentit ja materiaalit muodostavat merkittävän osan toteuttamiemme verkkokauppojen kautta kulkevasta materiaalivirrasta.

Kasvun suhteen ei yllätyksiä

Verkkokaupan kasvu on vastannut odotuksiamme – niin kansallisella tasolla kuin itse toimittamiemme verkkokaupparatkaisujenkin osalta. Ainoana pienenä yllätyksenä voidaan pitää sitä, miten vähän talouden yleinen epävarmuustekijät ovat vaikuttaneet verkkokaupan kasvuun. Verkkokaupan tulevaisuuteen onkin aihetta suhtautua varsin optimistisesti.

*Tiedot perustuvat Anders Innon statistiikkaan toimitetuista verkkokaupparatkaisuista.

Ei kommentteja.

Lue ja kommentoi »

Toiminta-ajatuksemme

Hallituksen jäsen Sami Somero tiivisti äskettäin Anders Innon toiminta-ajatuksen osuvasti:

Verkkokaupan ja sähköisen asioinnin ratkaisut ovat nykyään välttämätön ja keskeinen osa tehokasta yritystoimintaa. Ratkaisujen tulee istua kiinteäksi osaksi yrityksen toimintaa ja luoda uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Tietojärjestelmät eivät saa muodostua liiketoiminnan kehittämisen jarruksi. Meidän toiminta-ajatuksenamme on ymmärtää asiakasyritysten tarpeet ja toteuttaa varmasti toimivista ja koetelluista komponenteista asiakkaan tavoitteita tukevia tietoteknisiä ratkaisuja. On selvää, tuloksia täytyy syntyä nopeasti, ketterästi ja kustannustehokkaasti. Anders Innon tehtävänä on olla aktiivinen suomalainen yhteistyökumppani, jonka ratkaisut ovat vahvistamassa yhä useamman yrityksen liiketoimintaa.

Ei kommentteja.

Lue ja kommentoi »

Lokakuun toinen uutiskirje

Anders Innon uutiskirje


Anders Inno sponsoroi PyCon Finland 2011 -tapahtumaa

Anders Inno sponsoroi kaksipäiväistä PyCon Finland 2011 -tapahtumaa Turussa 17.-18. lokakuuta. PyCon Finland kerää yhteen Python-ohjelmointikieltä käyttäviä kehittäjiä, yrityksiä ja Pythonista muuten kiinnostuneita ihmisiä. Tapahtuma oli Pythonin asemaa Suomessa edistävän Python Finland -järjestön järjestämä. Tapahtuman pääsponsori toimi musiikkipalvelu Spotify. Anders Inno haluaa olla osaltaan mukana edistämässä Python-osaajien tiedonjakamista ja verkostoitumista.

Uusi projektipäällikkö aloittaa työnsä Turussa

Anders Inno haki syksyn aikana Turun toimistolle uutta projektipäällikköä. Saimme kahden hakukierroksen aikana monia erinomaisia hakemuksia. Valintamme osui erittäin kokeneeseen ja osaavaan ohjelmistoalan projektipäällikköön. Hän aloittaa työnsä Turussa 26.10.2011. Kerromme Turun uudesta projektipäälliköstä lisää seuraavassa uutiskirjeessä.
 
Anders Inno ja Finnbingo yhteistyöhön

Anders Inno on aloittanut yhteistyön Finnbingo Oy:n kanssa Finnbingon IT-järjestelmien kehittämiseksi. Suomessa on tällä hetkellä kymmenen Finnbingoa Helsingistä aina Rovaniemelle asti. Finnbingot ovat järjestäytyneet Peli-Suomi ry:n alle, joka huolehtii Finnbingojen valtakunnallisesta markkinoinnista, tuotekehityksestä ja muusta yhteistyöstä. Peli-Suomi ry perustettiin 1995, jolloin myös syntyi ensimmäiset Finnbingot. Suomen myöhäiskeskiajan innovaatio bingo saapui kultaisella 1960-luvulla.


Blogissa hakukone-markkinoinnista

Hakukonemarkkinointi kuuluu b2b- ja b2c-verkkokauppiaan perustaitoihin. Hakukonemarkkinoinnin tavoitteita voivat olla kävijämäärien tai myynnin kasvattaminen tai brändin esilletuonti. Kaupan näkyvyys verkossa vaikuttaa suoraan sen tuottamaan myyntiin, mutta pelkkä laajamittainen näkyvyys ei vielä takaa tulostehokkainta lopputulosta. Tehokkaassa hakukonemarkkinoinnissa yhdistyy kolme tekijää: hakukoneoptimointi, hakusanamainonta ja konversio-optimointi. Näiden vaikutusta mitataan selainpohjaisilla analytiikkatyökaluilla. Lue lisää ja osallistu keskusteluun!


Tiesitkö tämän Andersista?

Anders Innon tytäryhtiönä toimii yritysten laki- ja henkilöstöasioihin erikoistunut lakitoimisto Palo & Anders Oy. Palo & Anders keskittyy kokonaisvaltaiseen yrityksen juridiseen riskienhallintaan ottaen huomioon niin sopimus-, yhtiö- kuin työoikeudellisenkin näkökulman. Palo & Anders tarjoaa yrityksille eritysosaamista ohjelmistoyhtiöiden sekä media- ja viihdeteollisuuden juridisessa riskienhallinnassa. Lisää Palo & Anders Oy:stä yrityksen verkkosivuilta.

Ei kommentteja.

Lue ja kommentoi »

Anders Inno sponsoroi PyCon Finland 2011 -tapahtumaa

Anders Inno sponsoroi kaksipäiväistä PyCon Finland 2011 -tapahtumaa Turussa 17.-18. lokakuuta. PyCon Finland kerää yhteen Python-ohjelmointikieltä käyttäviä kehittäjiä, yrityksiä ja muuten Pythonista kiinnostuneita ihmisiä. Tapahtuma on Pythonin käyttöä Suomessa edistävän Python Finland -järjestön järjestämä. Tapahtuman pääsponsori toimii musiikkipalvelu Spotify.

Koska Python on meille ominta osaamisaluettamme sen mahdollistaman nopean kehitystahdin ja laajan kirjastojen ja kehittäjien ekosysteemin vuoksi, haluamme olla osaltamme mukana edistämässä Python-osaajien tiedonjakamista ja verkostoitumista.

Ei kommentteja.

Lue ja kommentoi »

Verkkokaupan hakukonemarkkinoinnista

Hakukonemarkkinointi kuuluu b2b- ja b2c-verkkokauppiaan perustaitoihin. Hakukonemarkkinoinnin tavoitteita voivat olla esimerkiksi kävijämäärien tai myynnin kasvattaminen tai brändin esilletuonti. Kaupan näkyvyys verkossa vaikuttaa tietysti suoraan sen tuottamaan myyntiin, mutta pelkkä laajamittainen näkyvyys ei vielä takaa tulostehokkainta lopputulosta. Tehokkaassa hakukonemarkkinoinnissa yhdistyy kolme tekijää: hakukoneoptimointi, hakusanamainonta ja konversio-optimointi. Näiden vaikutusta mitataan selainpohjaisilla analytiikkatyökaluilla.

Hakukoneoptimointi

Hakukoneoptimoinnilla pyritään parantamaan verkkokaupan sijoituksia hakukoneiden hakutulosten luettelossa tiettyjä hakusanoja käytettäessä. Hakusanoja voivat olla esimerkiksi verkkokaupassa tarjolla olevat tuotteet tai palvelut. Tavoitteena on saada haluttu verkkosivu hakutulosten kärkeen ja tiedonhakijat klikkaamaan itsensä sivuille. Tavoite saavutetaan tekemällä sivustosta mahdollisimman helposti käsiteltävä hakukoneelle.

Hakukoneoptimointi on pohjimmiltaan yksinkertaista, jos ymmärretään miten hakukonerobotti toimii. Hakukoneoptimoinnilla voidaan rakentaa hyvä pohja tärkeimpien tuotteiden ja palveluiden verkkonäkyvyydelle. Toimivan optimoinnin perusajatuksena on se, että hakukoneelle esitetään mahdollisimman selvästi, mitä sisältöä sivulla on. Hakukone pisteyttää sivuston rakenteen ja sisällön saamiensa tietojen perusteella. Hakukoneystävällisyyden kannalta huomioitavia tekijöitä ovat muun muassa julkaisujärjestelmä, lähdekoodi, avaintermit, otsikot, sivuston valikkorakenne ja sisäiset linkit sekä metadata.

Hakusanamainonta

Hakusanamainonta toteutetaan useimmiten Google AdWordsin kautta. Se on tehokkaimpia mainonnan muotoja, sillä siinä maksetaan vain palvelua tai tuotetta hakevasta kävijästä. Hakusanamainonnan kustannustehokkuus riippuu paljolti alan kilpailutilanteesta ja mainonnan toteutustavasta. Taitavasti rakennettu ja optimoitu hakusanakampanja takaa alhaisen klikkihinnan ja tuottaa paremmin kohdennettua liikennettä sivustolle. Tämä tarkoittaa uusien käyntien määrän kasvamista ja laadun paranemista. Sivuilla vietetty aika kasvaa ja välittömästi poistuvien määrä vähenee.

Hakusanatutkimus

On tärkeää tietää, millä hakusanoilla verkkokauppaa tulisi markkinoida. Yleistermeillä saavutetaan paljon liikennettä, mutta ei välttämättä haluttua lopputulosta. Hakukoneoptimointi on kallista ja aikaa vievää jos käytetään suosituimpia hakusanoja. Oman markkinasegmentin kannalta tärkeimmät, tarkimmat ja tulostehokkaimmat hakusanat ovat selvitettävissä hakusanatutkimuksen avulla. Tutkimuksen perusteella voidaan esimerkiksi luoda erilaisia hakusanalistoja mainoslauseita erilaisille mainosryhmille.

Web-analytiikka

Analytiikka on tehokkaan hakusanatutkimuksen ja hakukoneoptimoinnin perusedellytys. Analytiikan avulla voidaan mitata myynnillisesti tärkeimpiä tavoitteita kuten ostoja, rekisteröintejä ja yhteydenottopyyntöjä. Tiedon karttuessa tavoitteita voidaan tarkentaa. Analytiikan tavoitteita ovat muun muassa hakusanatutkimuksen ja hakusanamainonnan seuranta, hakukoneoptimoinnin seuranta, kävijäliikenteen laadun mittaus sekä muiden mainoskanavien tehokkuuden seuranta. Tehokas tapa analytiikan käyttämiseen on AdWordsin integrointi Google Analyticsiin, mikä onnistuu muutamalla klikkauksella.

Analytiikan suurimpia hyötyjä on se, että markkinoinnin tavoitteiden toteutumista voidaan seurata web-analytiikalla, mikä edesauttaa kustannustehokkaan verkkostrategian suunnittelussa. Tämä johtaa kävijöiden laadun mittaukseen ja parantumiseen, potentiaalisimpien asiakkaiden seulomiseen sekä tuottavimpien mainoskanavien löytämiseen. Myös verkkokaupan sisältöä voidaan kehittää kerätyn analytiikkatiedon perusteella.

Konversio-optimointi

Web-analytiikka saattaa paljastaa, että yllättävän harva verkkokaupan kävijöistä tilaa kaupasta tuotteen tai palvelun. Konversio-optimoinnilla tarkoitetaan verkkosivuston optimointia parhaimman mahdollisen tuloksen saavuttamiseksi. Asiakkaat houkutellaan kauppaan hakukoneoptimoinnin avulla, mutta vasta konversio-optimointi muuttaa heidät ostaviksi asiakkaiksi. Käytännössä konversio-optimoinnissa pyritäänkin tekemään verkkokaupasta mahdollisimman asiakaslähtöinen ja ymmärtämään potentiaalisten asiakkaiden ostokäyttäytymistä. Hakukoneoptimoinnin, hakusanamainonnan ja konversio-optimoinnin avulla verkkokaupan kustannukset pienenevät, laatu paranee ja myynti kasvaa.

2 Kommenttia

Lue ja kommentoi »

Anders Inno aloittaa uutiskirjeen julkaisun


Anders Inno on aloittanut uutiskirjeen julkaisun. Joka toinen tiistai julkaistava uutiskirje sisältää poimintoja viime aikojen tapahtumista. Uutiskirjeen avulla voimme kätevästi kertoa asiakkaaillemme ja Andersista muuten kiinnostuneille uusimmista kuulumisistamme tiiviissä muodossa. Alla Anders Innon ensimmäisen uutiskirjeen sisältö.


Anders Innon tiimiin uusia myyntijohtajia

Uudet myyntijohtajat ovat aloittaneet työnsä Turussa ja pääkaupunkiseudulla. Taustalla on pääkaupunkiseudun yritysten kasvava kiinnostus Andersin kehittämiin verkkopalveluihin, mobiilisovelluksiin ja verkkokaupparatkaisuihin. Tätä kasvua tukemaan palkkasimme Andersin tiimiin pääkaupunkiseudun yrityksiä tuntevan pitkän linjan myyntijohtajan. Turusta käsin pyrimme vuorostaan tavoittamaan Länsi-Suomessa toimivat omien alojensa johtavat yritykset, jotka haluavat tehostaa toimintaansa Andersin ratkaisujen avulla.

Uudet esitteet kertovat Andersin osaamisesta

Julkaisimme syyskuussa uusia esitteitä, joissa kuvataan Anders Innon tarjoamia verkkokaupparatkaisuja, verkkopalveluita, mobiiliratkaisuja sekä IT-asiantuntijapalveluita. Esitteiden avulla voimme antaa asiakkaillemme selkeän kuvan osaamisestamme sekä tarjota tietoa niistä mahdollisuuksista ja haasteista joita IT-ratkaisujen toteuttamiseen liittyy. Liitteet ovat ladattavissa verkkosivuiltamme ratkaisuistamme kertovien sivujen oikeasta yläreunasta.

Case: Invalidiliiton joulukorttikauppa

Invalidiliitto on fyysisesti vammaisten ihmisten valtakunnallinen vaikuttamisen ja palvelutoiminnan monialajärjestö, jolla on yli 30 000 jäsentä. Toteutimme Invalidiliitolle tyylikkään joulukorttikaupan, joka palvelee niin yksityishenkilöitä kuin yrityksiäkin vuorokauden ympäri. Palvelu tarjoaa mahdollisuuden korttien logopainatuksiin sekä sähköisten joulutervehdysten lähettämiseen. Tutustu joulukorttikauppaan!

Blogista poimittua: Verkkokauppa-asiakkaiden ostokäyttäytymisestä

Uuden sukupolven kehittyneet työkalut mahdollistavat sen, että verkkokauppojen personointi tulee jatkossa lisääntymään ja kauppanäkymä mukautuu entistäkin enemmän asiakkaiden yksilöllisiin tarpeisiin. Tämä parantaa loppujen lopuksi kaikkien ostokokemusta. Olemme Andersilla innoissamme mukana parantamassa ihmisten ostokokemusta uuden sukupolven verkko-kaupparatkaisujen avulla. Lue lisää!

Tiesitkö tämän?

Anders Innon verkkokauppajärjestelmän ohjelmistoydintä käyttäviin järjestelmiin on tallennettu yli 200 000 asiakkaan ja 250 000 tuotteen tiedot. Kuukausittain järjestelmien kautta tehdään noin 30 000 tilausta ja niillä on yhteensä 110 000 yksilöllistä käyttäjää joka kuukausi. Kaikki määrät ovat rajussa kasvussa.

Tilaa uutiskirje



Ei kommentteja.

Lue ja kommentoi »

Verkkokauppa ja ostokäyttäytyminen

Teknologia kehittyy, mutta ihmisten perustarpeet ja halut pysyvät samoina vuodesta toiseen. Nämä tunteet ohjaavat usein kuluttajien toimintaa, joten niiden ymmärtäminen on ensiarvoisen tärkeää jokaiselle kauppiaalle. Jos kauppias ymmärtää potentiaalisten ostajien ostopäätösten taustalla vaikuttavat tuntemukset, hänen on helpompi asettaa tuotteensa esille asiakasta puhuttelevalla tavalla.

Tyypillisessä verkkokaupan ostoprosessissa kuluttaja havaitsee tarpeen jollekin tuotteelle tai palvelulle, minkä jälkeen hän menee verkkoon etsimään tarpeen kannalta oleellista tietoa. On tärkeää huomata, että tiedon etsiminen ei ole välttämättä tarkasti rajautunutta vaan potentiaaliset kuluttajat saattavat selata läpi määriä informaatiota heidän tarpeeseensa liittyvistä tuotteista tai palveluista. Tämän jälkeen he arvioivat vaihtoehtoja ja valitsevat sen tuotteen tai palvelun, joka täyttää parhaiten tarpeen täyttämiselle asetetut ehdot.

Millaista tietoa ihmiset sitten selailevat ennen kuin ostavat verkosta? Ja mitä tiedonlähteitä he pitävät erityisen tärkeinä? Kuluttajien tavasta arvottaa tuotteisiin liittyvää informaatiota on saatu viime aikoina kiinnostavia tuloksia. Näyttää siltä, että muiden kuluttajien tekemillä tuotearvosteluilla on huomattavan suuri merkitys kuluttajien verkko-ostopäätöksiin. Yhdeksänkymmentä prosenttia ihmisistä lukee kuluttajien arvioita tuotteesta ennen sen ostamista verkkokaupasta. Erityisesti sosiaalinen media toimii keskeisenä lähteenä ostopäätöksiä tehtäessä. Ihminen on selvästikin sosiaalinen eläin. Viimeistään tämä tulos tekee selväksi, että jokaisen modernin verkkokaupan on integroiduttava sulavasti osaksi sosiaalista mediaa.

Viime vuosina verkkokauppojen markkinoinnissa on tapahtunut huomattava muutos. Aikaisemmin useimpien verkkokauppojen myyntivaltteina olivat pelkkä hyvä tavoitettavuus ja verkon mahdollistama suuri tuotevalikoima. Sittemmin keskeiseksi huolenaiheeksi on noussut asiakkaiden sitouttaminen kauppaan. Tämä tarkoittaa sen pohtimista, miten asiakkaalle saadaan tuotettuja niin positiivisia käyttökokemuksia että palaa kauppaan ostoksille yhä uudestaan. Toisin sanoen, miten asiakas saadaan valitsemaan juuri tämä kauppa eikä jotain toista.

Miten asiakas sitten sitoutetaan verkkokauppaan? Suomalaisille ostajille tärkeää tuntuu olevan kaupan hyvä maine ja tunnettuus. Molemmat rakentuvat asiakkaiden tarpeiden mahdollisimman hyvälle huomioimiselle. Tämä edellyttää yksityiskohtaista tietoa asiakkaan tarpeista, jota saadaan seuraamalla sanahakuja, navigaatiopolkuja, hiiren klikkauksissa toistuvia kaavoja ja vertailemalla saatua dataa tietoihin viestintäpsykologian tietoihin.

Modernit kehittyneet statistiikkatyökalut tarjoavat tehokkaita työkaluja asiakkaiden tarpeiden analysointiin  Taitava perinteinen kauppias tulkitsee jatkuvasti asiakkaan eleistä, ruumiinkieltä ja äänenpainoja, ja mukauttaa sanomansa näihin signaaleihin. Verkkokaupassa kehittynyt statistiikkaohjelmista ajaa saman asian ja mahdollistaa asiakkaiden ostotarpeiden paremman tunnistamisen.

Uuden sukupolven kehittyneet työkalut mahdollistavat sen, että verkkokauppojen personointi tulee jatkossa lisääntymään ja kauppanäkymä mukautuu entistäkin enemmän asiakkaiden yksilöllisiin tarpeisiin. Tämä parantaa loppujen lopuksi kaikkien ostokokemusta. Olemme Andersilla innoissamme mukana parantamassa ihmisten ostokokemusta uuden sukupolven verkkokaupparatkaisujen avulla.

Ei kommentteja.

Lue ja kommentoi »

Käytettävyydestä 3: Testissä AISHOP ja Wosbee.com

Kolmas Anders Innon julkaisema käytettävyysartikkeli on testitutkimus AISHOP-verkkokauppajärjestelmän ja Wosbee.comin käytettävyydestä. Tutkimuksessa ilmenee, että verkkokaupassa asioivan kuluttajan näkökulmasta AISHOP ja Wosbee.com ovat käytettävyydeltään suhteellisen tasavahvoja. Verkkokaupan perustoiminnot toimivat molemmissa lähes moitteettomasti, joten kilpailuero puoleen tai toiseen tulee verkkokaupalle räätälöintinä toteutetusta ulkoasusta.

Testihenkilöiden kommenttien sekä aiemman käytettävyysvertailun perusteella Anders Innon tuotteet koettiin käyttäjien keskuudessa visuaalisesti Wosbee.comia miellyttävimmiksi. Hallintapaneelissa AISHOP suoriutui jonkin verran Wosbee.comia paremmin. AISHOPin tulosta heikensivät muutamat yksittäiset seikat, kuten epäselväksi jäävät linkit, joihin kiinnitettiin jo huomiota käytettävyysvertailussa. Suurin osa käytettävyyden kannalta ongelmallisiksi havaituista asioista korjattiin kuitenkin heti käytettävyystutkimuksen laatimisen jälkeen. Näillä muutamilla parannuksia AISHOin käytettävyyskokemusta on saatu entisestäänkin parannettua.

Lue käytettävyystutkimus ilmaiseksi tästä linkistä.

Ei kommentteja.

Lue ja kommentoi »

Käytettävyydestä 2: AISHOP vs. Wosbee.com

Anders Inno julkaisee sarjan käytettävyyttä käsitteleviä artikkeleita. Kirjoitusten tarkoituksena on valaista käytettävyysajattelua ja sen toteutumista Anders Innon ohjelmistonkehityksessä. Sarjan aloitti yleisluontoinen artikkeli käytettävyysajattelusta ja sen esteistä. Tässä toisessa artikkelissa vertaillaan Anders Innon verkkokaupparatkaisun AISHOPin ja Wosbee.comin hallintapaneelin käytettävyyttä.

Vertailu suoritettiin AISHOPin ja Wosbee.comin välillä, sillä Anders Inno on profiloinut itsensä yrityksille räätälöityjen verkkokaupparatkaisujen toteuttajana ja olemme ylpeitä saavutuksistamme ja osaamisestamme verkkokauppa-alalla. Yritysasiakkaiden tarpeisiin räätälöitävä AISHOP on monessa mielessä Anders Innon ohjelmistokehityksen lippulaiva. Wosbee.com on vuorostaan eräs Suomen tunnetuimmista ilmaisista verkkokauppapalveluista. Vaikka vertailun toteuttaakin Anders Inno, niin tarkoituksenamme on arvioida ohjelmistoja mahdollisimman objektiivisesti. Tähän meitä motivoi mahdollisuus saada vertailun avulla hyödyllistä tietoa oman järjestelmämme vahvuuksista sekä myös sellaisista alueista, joilla voisimme parantaa ohjelmiston toimintaa palvelemaan asiakkaitamme entistäkin paremmin. Parhaiten tämä onnistuu asettamalla oma ohjelmistonne objektiiviseen vertailuun erään markkinoiden johtavan verkkokaupparatkaisun kanssa.

Lataa vertailu ilmaiseksi tästä linkistä.

Ei kommentteja.

Lue ja kommentoi »

Käytettävyydestä 1: Käytettävyysajattelu ja sen esteet

Anders Inno julkaisee sarjan käytettävyyttä käsitteleviä artikkeleita. Kirjoitusten tarkoituksena on valaista käytettävyysajattelua ja sen toteutumista Anders Innon ohjelmistonkehityksessä. Sarjan aloittaa yleisluontoinen artikkeli käytettävyysajattelusta ja sen esteitä. Tulevat artikkeleissa muun muassa vertaillaan Andersin tuotteiden käytettävyyttä kilpailevien ohjelmistojen käytettävyyteen.

Anders Innon on toteuttanut lyhyen historiansa aikana suuren määrän onnistuneita verkkosivustoprojekteja sekä verkkokaupparatkaisuja yritysasiakkaille. Projektien aikana ammattitaitomme on karttunut, toimintamallimme ovat hioutuneet ja hyvän suunnittelun ideamme kirkastuneet. Tiedämme, miten onnistunut verkkosivusto tai verkkokauppa toteutetaan.

Käytettävyyden merkitystä ohjelmistosuunnittelussa on vaikea korostaa liikaa. Erityisen tärkeää käytettävyys on verkkosivustoilla. Jos verkkosivustoa on vaikea käyttää, ihmiset harvemmin viipyvät siellä pitkään. Käytettävyys on keskeisessä asemassa myös verkkokaupassa. Verkkokauppajärjestelmän ensimmäisenä lakina voidaan pitää sääntöä: jos asiakas ei löydä tuotetta sivustolta, hän ei voi sitä myöskään ostaa. Parhaan mahdollisen käytettävyyden saattaminen onkin minkä tahansa ohjelmiston tai suurta yleisöä tavoittelevan verkkosivuston tai verkkokaupan intresseissä.

Paras käytettävyys saavutetaan luonnollisen kehitysprosessin, luonnollisen evoluution, kautta. Luonnollinen kehitysprosessi tarkoittaa, että tuotetta käytetään, muokataan ja testataan niin kauan kuin energiaa ja resursseja riittää. Maailma toimii kuitenkin harvemmin täydellisesti. Harva yritys luottaa niin paljon tuotteeseen, että antaa sen kehittyä rauhassa luonnollisen evoluution keinoin. Yrityksillä on usein paineita tuottaa ja markkinoida juuri omia innovaatioitaan, jotta yritys voisi osoittaa oman erikoislaatuisuutensa. Tämä johtaa valitettavan ominaisuusähkyyn, jossa ohjelmistoista julkaistaan tiheään tahtiin uusia versioita, joihin on lisätty uusia ominaisuuksia puhtaasti niiden uutuuden vuoksi.

Ohjelmistoyritykset ovat heränneet huomaamaan, että ohjelmiston kehittäjälle ei enää riitä, että se kehittää funktionaalisen teknologian ja lisää siihen ominaisuuksia. Tämä ei enää takaa kaupallista menestystä.  Nykyaikana tuotteita ja tietojärjestelmiä ei voida suunnitella samaan tapaan luonnollisen evoluution kautta kuin perinteisiä käsitöitä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ohjelmistokehittäjien pitäisi kulkea orjallisesti uutuusvimman ja mekaanisen uusien ominaisuuksien lisäämisen perässä. Myös käyttäjien käyttökokemus tulee ottaa huomioon. Itse asiassa se tulee nostaa kehitystyötä ohjaavaksi voimaksi. Hyvä käyttöliittymäsuunnittelu tekee tuotteesta kilpailukykyisemmän - se tuottaa järjestelmiä, jotka ovat tehokkaita, tuottavia ja miellyttäviä käyttää.

Käyttäjäkeskeinen suunnittelu perustuu yksinkertaiseen oivallukseen, että keskeisin teknologiaan liittyvä kysymys ei ole se, mitä teknologia voi tehdä, vaan mitä ihmiset voivat tehdä teknologialla. Ihmiset ajavat teknologista kehitystä saavuttaakseen inhimilliset päämääränsä. Käyttäjäkeskeistä suunnittelua leimaa siis myönteinen suhtautuminen käyttäjään. Järjestelmä suunnitellaan huolellisesti käyttäjän tarpeita vastaavaksi samaan tapaan kuin räätäli suunnittelee asiakkaalleen sopivat vaatteet. Käyttäjäkeskeinen järjestelmäsuunnittelu asettaa käyttäjän, hänen päämääränsä, tarpeensa ja aktiviteettinsa suunnitteluprosessin keskiöön.

Mitä tämä tarkoittaa verkkopalvelun näkökulmasta? Uutta verkkosivustoa suunniteltaessa on tärkeätä muistaa, että suunnittelu on kommunikaatiota. Jos yritys toteuttaa toimivan ja informatiivisen sivun, joka on kuitenkin ulkoasultaan ruma tai yrityksen brändiin sopimaton, niin asiakkaat eivät halua sitä käyttää. Toisaalta jos yritys toteuttaa silmiä hivelevän kauniin sivuston, jota on äärimmäisen vaikea käyttää, niin tämäkään ei palvele asiakkaiden tarpeita.

Verkkopalvelun laadukkuutta arvioidaan pääsääntöisesti kahdesta näkökulmasta: käytettävyyden ja esteettisyyden kannalta. Käytettävyyteen kuuluvat sivuston toiminnallisuus, tehokkuus ja informaation esillepano. Esteettisyyteen kuuluvat vuorostaan taiteellinen arvo ja visuaalinen puoleensavetävyys. Ongelmia yleensä syntyy kun toista osa-aluetta painotetaan toisen kustannuksella. Välillä web-kehittäjät innostuvat liikaa grafiikasta ja unohtavat käyttäjän. Käytettävyysgurut taas saattavat nähdä vain käytettävyystutkimuksen tulokset ja unohtavat visuaalisen puoleensavetävyyden. Suurin hyöty saavutetaan kuitenkin silloin kun kummankin kehittäjätyypin intressit pyritään maksimoimaan käyttöliittymässä.

Mitä asioita verkkosivuston käytettävyydessä tulee ottaa huomioon? Lue koko artikkeli ilmaiseksi tästä linkistä.

Ei kommentteja.

Lue ja kommentoi »

Selaa blogiarkistoa