Arkisto: joulukuu 2009

Flashista JavaScriptiin

Muistan vieläkin elävästi ensimmäiset näkemäni Flash-sivut ja miten Flash toi surffaamiseen aivan uuden ulottuvuuden. Animaatio, ääni ja interaktiivisuus tekivät sivuista niin paljon mielenkiintoisempia. Ei siis ihme, että Flashia löytyy nykyään niin monelta sivulta. Flashin ilmestymisestä on kuitenkin jo yli 10 vuotta eikä keskiverto surffaaja ole enää samanlainen: väitän, että surffaaminen on nykyään paljon sisältökeskeisempää eivätkä introsivut, taustamusiikit tai muut häiriöt enää kiinnosta.

Vielä muutamia vuosia sitten pidin täysin Flash-pohjaisia sivustoja kuten 2advanced.com eräänlaisina virstanpylväinä, mutta nykyään saan WOW-efektin lähinnä hyvästä ja asiallisesta sisällöstä sekä käytettävyydestä. Tällaisilla sivuilla harvemmin jää sijaa Flashille, vaan se on korvattu kevyemmällä JavaScriptilla.

Myös JavaScriptillä on pitkä historia, mutta vasta viime vuosina se on noussut yleiseen käyttöön selaintuen ja parempien työkalujen (mm. jQuery) myötä. Nykyään selaimet kilpailevatkin juuri JavaScriptin nopeuksissa ja puutteellisen JavaScript tuen takia monet suuret sivustot eivät enää tue Internet Explorer 6:tta. Peruskäyttäjälle saattaa silti olla epäselvää miksi JavaScript on niin suuri askel eteenpäin.

Flashin suurimpia ongelmia ovat hinta sekä käytettävyysongelmat. Flashin hintavuus johtuu siitä, että se ei ole avoin standardi, kehittämiseen tarvitaan aina Adobe Flash -ohjelmistoa ja Flashin käyttämä Actionscript on huomattavasti JavaScriptiä raskaampaa kehittää. Myös sisällön päivittäminen on useimmissa tapauksissa hyvin työlästä ja hankalaa. Käytettävyysongelmista merkittävimpiä ovat suuret tiedostokoot sekä useimmiten tapahtuva selaimen toimintatapojen rikkominen. Monesti takaisin-nappula ei toimi ja tekstihausta on turha haaveillakaan.

Täysin en ole Flashia hautaamassa, mutta nykyään Flashin käyttö on levinnyt osa-alueille, joissa se on täysin turha ja epäkäytännöllinen. Flashin vahvuudet tulevat esille vasta monimutkaisemmissa sovelluksissa kuten peleissä, web-sovelluksissa ja monimutkaisissa animaatioissa. JavaScript loistaa pienten interaktiivisten elementtien (näyteikkunat, diaesitykset, valikot, yksinkertaiset animaatiot) tuottamisessa helpon kehittämisen ja etenkin käytettävyyden ansiosta.

Henrik Skogström

Patentti- ja rekisterilaitos myöntää Anders Managerille tavaramerkkistatuksen

Patentti- ja rekisterihallitus on ottanut tavaramerkintälain 20 §:n nojalla Anders Managerin rekisteriotteen numerolla 247450 tavaramerkkirekisteriin.

Tomi Alapaattikoski

Asiakas ja suunnittelija

Asiakasta odotellessa pieni jännitys hiipii mieleen. Minkälainen asiakas tällä kertaa kävelee ovesta sisään? Olen oppinut työssäni, että ihmistenlukutaito on lähes yhtä tärkeä kuin graafinen osaaminen. Jo ensitapaaminen paljastaa miten projekti tulee etenemään ja minkälaista palautetta on odotettavissa. Teknologia mahdollistaa bisneksen teon täysin verkon yli, mutta useimmissa tapauksissa puolen tunnin fyysinen läsnäolo pelastaa suunnittelijan ja asiakkaan monien tuntien tuskaisilta ja turhilta korjauksilta.

Vaikka olen usean suomalaisen tapaan luonnoltani hiljainen, on asiakastapaamisessa oltava aktiivinen sekä aktivoitava asiakas. Jotta projektille saadaan oikea suunta, on saatava selville asiakkaan tarpeet. Olen monesti erehtynyt pyytämään asiakasta kuvailemaan haluamiansa sivuja ja vastaukset kuuluvat useimmiten: ”Öö.. en mä oikeen oo ajatellu, jotain punaista siihe voisi laittaa”. Asiakkaalla harvemmin on kovinkaan tarkkaa tai kattavaa kuvaa haluamastaan. Tavoitteena ei ole siis selvittää, miten sisältö pitää esittää vaan mitä tämä sisältö on ja kenelle se pitää esittää.

Monelle aloittelevalle suunnittelijalle kritiikki on varmasti turhauttavin osuus työstä, sillä asiakkaisiin ei ole ehtinyt syntyä vankkaa luottamussuhdetta. Asiakas uskoo monesti tietävänsä paremmin kuin ammattilainen. Vaikka asiakas ei aina ole oikeassa kannattaa kritiikki ottaa vakavasti, sillä parhaimpaan tulokseen päästään kun asiakas ja suunnittelija paikkaavat toistensa puutteita. Suunnittelijalle ilmiselvät ratkaisut saattavat ulkopuoliselle näyttää oudoilta, mutta kannattaa ottaa ammattimainen ote ja yrittää hankalallekin asiakkaalle selittää miksi asia kannattaa tehdä esittämälläsi tavalla.

Lisää aiheesta (englanniksi) Smashing Magazinesta
Strategies for succesful client relations
How to persuade your users, boss or clients
Identifying and dealing with different types of clients

Henrik Skogström

Selaa blogiarkistoa