Suomalainen verkkokauppa on 2000-luvulla

Kuva: Verkkokaupan suosio Euroopassa. Kehittyneimmät verkkokauppamaat tummanvihreällä.

 

Tekniikka & Taloudessa kirjoitettiin tänään (30.1.2012), että suomalainen verkkokauppa on kivikaudelta. Eräänä perusteena tälle esitettiin se, että noin 40 prosenttia suomalaisista oli tehnyt verkko-ostoksia kolmen viime kuukauden aikana, mutta briteistä yli 60 prosenttia.

Ero vaikuttaa suurelta, mutta Suomen tilannetta tulisi tarkastella osana laajempaaa kokonaisuutta. Tällöin suomalaisesta verkkokaupan todellisuus näyttää enemmän 2000-luvulta kuin muinaishistorialta.

 

Verkkokaupan kolme Eurooppaa

 

Eurostatin uusimpien (2011) tilastojen mukaan Eurooppa jakaantuu selkeästi kolmeen ryhmään verkkokaupan käytössä, jos tarkastellaan sitä, kuinka monta prosentti netinkäyttäjistä on tilannut verkosta tuotteita kuluneen kahdentoista kuukauden aikana.

Oma ryhmänsä ovat maat, joissa vain pieni osa käyttäjistä ostaa tuotteita verkosta. Nämä maat löytyvät vähemmän yllättävästi Itä- ja Etelä-Euroopasta. Esimerkiksi Romaniassa vain vaivaiset 6 prosenttia nettikäyttäjistä on tilannut tuotteita verkosta. Bulgarian (7 prosenttia), Italian (15), Portugalin (18) ja Kreikan (18) prosenteilla ei myöskään paljon juhlita.

Toinen ryhmä ovat keskitason verkkokauppa-aktiviteetin maat, jotka löytyvät enimmäkseen Keski-Euroopasta. Näitä ovat esimerkiksi Itävalta (44), Belgia (43) ja Tsekki (30).

Kehittyneimmät verkkokauppasektorit löytyvät taloudellisesti vahvoista Länsi- ja Pohjois-Euroopan teollisuusmaista. Saksalaisista netinkäyttäjistä 64 prosenttia on tilannut vuoden aikana tuotteita verkosta, Iso-Britannissa ja Ruotsissa luku on noin 70 prosenttia.

 

Suomi on verkkokaupan kovassa ytimessä

 

Entä Suomi sitten? Meillä vastaava prosenttiluku on 62. Olemme verkkokaupan suosiossa samoissa lukemissa euromaiden talousveturin Saksan kanssa, hieman jäljessä pohjoismaita, mutta kuitenkin selkeästi esimerkiksi Ranskan (53) edellä.

Verkkokaupan kasvu on ollut useimmissa Länsi- ja Pohjois-Euroopan maissa jo vuosikaudet melko tasaista, muutaman prosentin vuosivauhtia. Näin myös Suomessa.

Suomalaisen verkkokaupan tila ei siis ole läheskään niin synkeä kuin kirjoituksessa annetaan ymmärtää. Petrattavaa toki on, mutta Suomi kuuluu kuitenkin Euroopan huippuluokkaan verkkokaupan suhteen, eikä mitään romahdusta ole tapahtunut.

Verkkokauppa on pikemminkin kehittynyt Suomessa viimeisten vuosien aikana erittäin nopeasti. Verkkokaupan kasvua ovat vauhdittaneet eritoten suomalaisten lisääntyneet myönteiset kokemukset verkko-ostamisesta sekä tarjonnan jatkuva monipuolistuminen.

 

Kotimaisuus onkin kilpailuetu verkkokauppiaalle

 

Tilastojen valossa on hienoa huomata, että vuoden 2011 aikana suomalainen verkkokauppa kasvoi merkittävästi.

Itellan loppuvuodesta julkaiseman tutkimuksen mukaan verkkokaupoista on tullut kansalaisille erityisen merkittävä joululahjojen hankintakanava. Konkreettinen todistus tästä saatiin joulukuussa, kun Itellassa koettiin ruuhkaa verkkokauppatilausten kasvaneen määrän johdosta.

Kotimaiset verkkokaupat ovat myös onnistuneet vastaamaan ulkomaisten verkkokauppojen kilpailuun. Ulkomaisen verkkokaupan osuus koko verkkomyynnistä ei kasvanut merkittävästi vuonna 2011.

Tämän lisäksi kuluttajilla näyttäisi olevan vahva luottamus kotimaiseen verkkokauppaan.

Vielä pari vuotta sitten kotimaisuuden ei nähty olevan kilpailuetu verkkokaupalle, mutta uudet tutkimustulokset kertovat muuta. Verkkokauppiaiden kannattaisi tuoda kotimaisuus voimakkaammin esille viestinnässä ja markkinoinnissaan.

 

Miten vapauttaa verkkokauppa-alan kasvupotentiaali?

 

Suomalaisella verkkokaupalla menee siis hyvin. Parannettavaakin kuitenkin on, esimerkiksi Tekniikka & Talouden artikkelin mainitsemien pitkien toimitusaikojen suhteen.

Suomalainen verkkokauppa tarvitsee eniten teknologia innovaatioita. Uudenlaista, rohkeampaa asennetta täysin aikaisemmasta poikkeavien verkkokauppapalveluiden rakentamiseen.

Verkkokaupan kehitystä on Suomessa jähmettänyt pitkään se, että alalla on ollut vain muutamia vakavasti otettavia teknologiatoimittajia. Nyt näyttäisi kuitenkin, että laadukkaiden verkkokauppatuotteiden tarjonta on Suomessa parantumassa ja monipuolistumassa.

Erityisesti mobiiliverkkokaupassa odottaa valtava kasvupotentiaali.

Suomessa on myös lähdetty viime aikoina tukemaan valtiovallan taholta vahvasti uusia innovaatioita tuottavaa kasvuyrittäjyyttä. Tämä lupaa hyvää myös suomalaisen verkkokaupan tulevaisuudelle.

1 Kommentti

Lee kommentoi 18.2.2012 23:29

Todella laaaukds verkkokauppa, josta ostaisin ensimmaisena mikali taskulampun hankinta olisi edessani. Asiantuntemus nakyy.Kaupan ulkoasu miellyttaa silmaa, se ei yrita vieda kayttajan huomiota itse sisallosta. Ulkoasu on siis asiallinen. Tuotteita on helppo selata, tosin ehka taskulamppujen ryhmittelya voisi selkeyttaa. Hakutulokset eivat ole kovin johdonmukaisia. Niita parantaisin selkeammiksi.

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi ja paina Lähetä. Nimi- ja kommenttikentät ovat pakollisia, mutta voit täyttää myös sähköpostiosoitteesi. Sähköpostiosoitetta ei julkaista tai käytetä suoramarkkinointiin.

Selaa blogiarkistoa