IT-osaaminen vihdoin kasvussa Turussa

Suomen IT-alan sykkivä keskus löytyy pääkaupunkiseudulta, mutta kaikki alan kasvavat yritykset eivät sinne ole muuttaneet paremmista rekrytointimahdollisuuksista huolimatta. Anders Inno Oy on yksi niistä kasvavista IT-yrityksistä, jotka ovat päättäneet jäädä Turkuun. 3 vuotta täyttävälle ohjelmistotalolle päätös jäädä Turkuun ei ollut itsestäänselvyys. Edelliset 150m²:n toimitilat Hansakorttelissa jäivät yrityksen voimakkaan kasvun myötä pieniksi jo vuoden jälkeen ja uusia toimitiloja kesällä 2010 etsiessä tuli kysymykseen mahdollinen muutto pääkaupunkiseudulle. ”Yrityksen perustamisesta lähtien on ollut haastavaa rekrytoida huippuosaajia Turkuun, saati sitten pitää muutamia harvoja lähtemästä”, toteaa toimitusjohtaja Tomi Alapaattikoski. Syitä osaajakatoon on varmasti useita, mutta erityisesti korkeakouluilla on suuri merkitys nuorten alan harrastajien muuttoliikkeeseen.

2000-luvulle tultaessa IT-ala kasvoi rajusti ja maamme tarvitsi osaajia. Ratkaisuksi korkeakouluihin sisään otettavien opiskelijoiden määrää kasvatettiin. Tämä äkillinen kasvu oli kuitenkin omiaan vaikuttamaan ratkaisevasti opiskelija-opettaja lukumääräsuhteeseen heikentävästi. Tämän vaikutuksia ei ehkä osattu arvioida oikein, ja vanhoilla menetelmillä ja sisällöillä koulutuksen laatu ja määrä heilahtelivat liikaa alueen IT-yritysten tarpeisiin nähden. Uudet ajat ovat edessä ja työelämälähtöisyys sekä yhteistyö alueen kokeneiden ja korkeastikoulutettujen IT-toimijoiden kanssa tuottaa tulosta. Muutos positiiviseen suuntaan on saatu aikaan itse yhteistyössä eri toimijoiden kesken.

Alapaattikosken mukaan Turun alueella onkin nyt saavutettu käännekohta, jossa nuoret IT-alan lupaukset haluavat jälleen päästä opiskelemaan Turkuun ja valmistuttuaan näkevät mahdollisuutena työllistyä alueemme teknologiayrityksiin tai parhaassa tapauksessa tuottavat innovatiivista uutta yrittäjyyttä. "Ansioksi voidaan lukea Turun alueen korkeakoulujen pitkäjänteinen työn Turun alueen teknologia-alan tunnettavuuden eteen" toteaa Alapaattikoski. Turun korkeakoulujen vetämän ICT-Portin kaltaisten projektien avulla korkeakoulujen ja yritysten välinen yhteistyö synnyttää sekä osaamista että luottamusta opiskelijoiden taitoihin, jonka johdosta alueemme korkeakouluihin on jälleen alkanut hakeutua maamme kovimpia ohjelmistoalan opiskelijoita. ”Tämä on Turun korkeakouluille iso askel kohti tasaveroista kilpailuasetelmaa Tampereen ja Helsingin kanssa kilpailussa maamme tulevaisuuden IT-osaajista”, Alapaattikoski sanoo.

Tomi Alapaattikoski

Ei kommentteja.

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi ja paina Lähetä. Nimi- ja kommenttikentät ovat pakollisia, mutta voit täyttää myös sähköpostiosoitteesi. Sähköpostiosoitetta ei julkaista tai käytetä suoramarkkinointiin.

Selaa blogiarkistoa