Muuton riemua

Neuvotteluhuone

Anders Inno muutti noin kuukausi sitten Yliopistonkadulta Aurakadulle. Vaikka matkaa ei sataa metriä enempää kertynytkään, on muutos työtiloissa aistittavissa heti kun on ovesta sisään päässyt: Avarat, valoisat tilat on selkeästi jaoteltu, stressi pienentynyt ja työteho kasvanut.

Työntekijöille oli hyvä päästä pois vanhasta toimistosta, joka oli auttamatta jäänyt liian pieneksi yrityksellemme. Samalla on tullut mietittyä, mistä Anders Inno on tähän pisteeseen tullut. Vaikka olen itse ollut mukana vasta reilun vuoden, olen sitä ennen käynyt auttamassa muutamien juttujen kanssa. Jo silloin totesin, että työilmapiiri on mukava ja kaikki auttavat toisiaan. Tämä on ajan myötä vain korostunut, joten se pysynee tulevaisuudessakin sellaisena.

Myös oma kokemukseni on karttunut - niin teknisesti kuin muutenkin. Alunperin firmaan asiakaspalvelua hoitamaan tulleena ovat tuotteet tuttuja ja pienten päivitysten myötä olen oppinut myös nykyaikaisten ohjelmointityökalujen perusteet. Muutamiin nettisivuihin olen tehnyt teknisen toteutuksen sellaisella toiminnallisuudella, johon en olisi yksin kotona kyennyt - kiitos Klausille, joka jaksoi minua opastaa Django CMS:n ihmeelliseen maailmaan. Graafisen puolen jätän kuitenkin mieluusti niille, jotka saavat ideoista luotua jotain konkreettista.

Nimenomaan tuo yhteisöllisyys on Andersilla suuri voimavara: projektit eivät kaadu yksittäisten koodareiden osaamisen puutteeseen, sillä aina löytyy joku, joka keksii ratkaisun. Yksin vääntäessä voi helposti tulla itku ja hampaiden kiristys kun jostain ongelmasta ei helposti pääsekään yli. Muuton myötä työtilat ovat rauhoittuneet, joten jokaisella työntekijällä on nyt työrauha. Apua saa silti, mutta omaa työtä ei tarvitse keskeyttää puhelimen soidessa - asiakaspalvelukin on nimittäin päässyt omaan tilaansa.

Selaa blogiarkistoa